perjantai 10. tammikuuta 2014

Saamarin virukset...

10/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Maailmassa touhuaa silmät kiiluen omituista porukkaa.He liikkuvat pitkin päivää netin aalloilla ja heidän tärkein tavoitteensa on häiritä  satojen miljoonien tietokoneiden käyttöä.
Tälläiset plusuhousut koettavat   kehittää entistä monimutkaisempia viruksia ,sekä tuntevat kummallista kutinaa kun onnistuvat sekoittamaan tietoneiden toimintaa. Ympäri maailman.
Sen voi käsittää ,että eri maiden armeijoilla on "alue 51"  eri osastoja joiden tärkein tavoite on häiritä esim ohjusten ,taikka  lentokoneiden tomintavarmuutta. Tälläinen toiminta  kuuluu nykyaikaan.
Mutta....että  .......jaa.Onkohan niin ,että virusten levittäjät ovat niitä nykymaailman koulukiusaajia ,hintelähartisia räkijöitä ,jotka  tuntevat jonkinlaista ylemmyyttä aikaansaannoksistaan ?
Esim  minuunkin he ovat osuneet.Kolme eri kertaa jo.
Noin 2 vuoden aikana on kannettavani mennyt pikkuhiljaa pimeeksi . Vaikka olen varonut klikkaamasta kummallisia tarjouksia..esim..."tietokone on valinnut juuri sinut voittamaan 5000 Euroa  ja vahvista asia klikkaamalla näppäintäsi "... Toiseksi minun koneessani taitaapi olla melko hyvä virustorjunta ,mutta sekään ei ole auttanut.Näköjään.
Olen tainnut..köh..liikaa (ko?) haukkua muutaman suurmaan korkeita johtohahmoja  ja ne ovat vetäisseet herneensä nenäänsä....??? Juuri heidän tiarustelupalaveluuiilla  taitaa olla suurimmat mahdollisuudet hiljentää Mattilan   blogin naputtelua... pukkaamalla Ekun koneen täyteen viiiiiiruuuuksia ...
Esim  viimekesänä kävi niin ,että kaikki minun noin 300 nettikaveriani hävisivät  tuhkana ilmaan.Puuuhft.Ne vain katosivat koneeltani tyynni.Syy saattaa olla   liikkumiseni netin kautta ympäri mualiman.Kävin keskusteluja Suomen  Utsjokikevolta.....Eteläameeeriikkan tulimaahan saakka, Afgaaniista   ,Australiiiiaaan  ja  Ciilestä   Tahitisaarille.
Sain tuttuja niin busmanneista  Siioihin , Muslimeista Honolulun mettäasukkaisiin  ja  Ortoroookseista   Hopi intiaanien jälkeläisiin.
Saattaa  olla ,että mualiman polliisi katkaasi yhteydenottoni vaalallisena ihimisenä ihimiskunnan onnelliselle  kehitykselle....vai ??
Toisaalta...olis kiva joskus piipahtaa  Mekassa .Kiertää se kivitalo ainakin seittemään kertaa ja sitten lopuksi nakella kivillä sarvipäätä.
Joo.
Ny koneeni taas pelaa ja siinä on  tälläkertaa   vielä paremmat  virustorjuntaohjelmat.
Jup.

10/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


torstai 9. tammikuuta 2014

muka..Nokialaanen puhelimeni ..soitti.....keskellä yötä....

10/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olen saanut   kymmenkunta  kyselyä...."vanhasta Nokialaasesta puhelimestani", joka silloin tällöin soittaa minulle keskellä yötä.
Höh...
Muutama luulee että vanha Nokialaanen puhelimeni todella soittaa minulle ,taikka luulevat että mukamas luulen että puhelin soi....ja vastaan siihen....häh? Täh ??
Ehei...ihan niin pöpi en vielä sentään ole.Kun keskityn esim johonkin asiaan ,vaikka päivällä,omassa  rauhassani  ja saan "viestejä"  ,niin aivan huumormielellä kirjoitan Nokialaasesta puhelimestani...joka soitti keskellä yötä...
Melkein joka päivä saan   kehuja vanhasta Nokialaasesta puhelimestani..."joka soittaa keskellä yötä".Monet sanovat että siinäpäs todellinen huumormieli kukkii ja lisäksi kissi siinä ohessa. Kissi  , joka haluaa pihalle kuseskelemaan.
Heh.
Tjaahas.......luulenpa ,että aivan piakkoin taas..keskellä yötä vanha Nokialaanen puhelimeni pirajaa....ja vastaan siihen....haloota hoo...
Ihan lähipäivinä.
Prrrrrr....

10/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Prrrrrrrrrrrr...

Oma ase tappoi ..

10/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Olin yhdessä työpaikassa Helsingissä vuonna 1971  ja opin tuntemaan erään herra (sanotaan häntä vaikka Okeksi) MIes työskenteli samalla alueella kuin minäkin ja oli   tavattoman  kiinnostunut aseista.  Niitä oli kaikkiaan noin 50 ja jokainen ladattu. Jokaikinen.
Useasti varoitin Okea ,että on vaarallista pitää ladattuja aseita kotonaan ,jo senkin takia,koska hän asui Lauttasaaressa.Paikka oli silloin kuuluisa hämärämiehistä ja esim Pekka Siitoin asui Oken naapurissa.Siitoin oli siihen aikaan natsiporukan johtohahmona  sekä  poltatti kirjapaino Kursiivin.
Yhtenä aamuna kuulimme että Okea oli ammuttu ja hänet oli viety sairaalaan huonossa kunnossa. Mies kertoi poliiseille  että hän tuli ennenaikojaan kotiinsa  ja asunnossaan oli 2 hiipparia joista toinen ampui häntä aseella. Samainen ase oli Oken oma ja roikkui olohuoneen seinällä.
Lisäksi Oke pystyi kertomaan että ampuja oli hänen sisarensa poika , jolla oli ollut huumeongelmia .
Oke  kuoli sairaalassa noin kolmen päivän kuluttua.
Siis....
Ladattu ,taikka ns tyhjä ase on kaikkein vaarallisin.   Moni on kuollut koska oli luullut asetta tyhjäksi ja osoittanut sillä esim omaa päätään...sekä  painanut liipasinta.
Humalassa.
Pum!

10/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.




Ahaa..Koskenkorvan kummitus....iiiiiiikkkkkk !!!!

9/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Jos   kännykkäni  numero/nimilistaa katsoo ,niin minulla on noin  290 tuttua. Yksi on  Koskenkorvan  alkon viinatehtaan varjossa asuskeleva Jupe...noin 54 vuotias  Suamalaanen mies.
Hän  kertoi että noin 25  vuotta sitten entisessä asunnossaan  (Koskenkorvalla ) tapahtui kummia asioita. Joka kerta ,kun Jupe toi nuoren... naisen ...asuntoonsa.....niin....yöllä ..sängyssä...aivan tyhjästä ilmaantui käsi ,joka alkoi hiljaa sivelemään Jupen naisen kruppia...on vartaloa Suamalaisittain sanottuna. Muutama luuli..tottakait ,että kas  kas...Jupehan se siinä silittelee ,mutta muutaman kerran nainen huomasi että ei.
Sulhasehrokas kuorsasi täyttä päätä . .........  Ja iiiiiiiiikkkk!!!!...käsi....tyhjästä....iiiiiiikkkkk!!!!
Asunnon ovi kolahti ja siitä juoksi kiljuva  nainen pihalle.!  Verhat mytyssä kainalossaan.IIIIIIKKKKK!!
Jupen mukaan ,vuosia ennen, kun hänen mummunsa kuoli  mummu  vannotti ettei hänen ruumistaan saa viedä asunnosta pois ennenkuin kolmen päivän kuluttua. Mutta eihän sellainen mitenkään käy   ja   niin kuollut vietiin pois heti aamusta.
Muuten...näin itsekin  noin 22  vuotta sitten,miten Jupen keittiöön ilmaantui jännä valopylväs joka laskeutui suoraan katosta alaspäin.Se ikäänkuin värisi siinä muutaman sekunnin ja katosi sitten.
Mitäs sanotte ?


9/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Saarijärven kumma kummitus..

9/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Asuin Saarijärvellä 1982 keväästä kesään ,noin 3 kuukautta ja se riitti.Kiiiiitoooos. Talo oli noin  24 km päästä itse Saarijärven keskustasta  ja lähin kauppa noin 9 kilometrin päässä.  Kaupasta sai maitoa , jonka viimeinen "parasta ennen"  päiväys oli noin 2 viikoa sitten mennyt. Jup.
Soli aika hapanta.Meinaan se maito.
Noh.Asiaan ja siis kummalliseen kummitukseen.
Emäntä joutui synnytyslaitokselle Jyväskylään ja minä sekä muksut yksin kotio. Pirskatti...heti samana yönä tapahtui kummallinen asia ,sillä. Menin maate koska nukutti. Ennenkuin tapasin nukkumatin  ,niin päälläni ollut peitto alkoi itsekseen liikkua jalkopäästäni naamaani kohti. Se rullaantui sillai hitaasti nousten ja koko  peittokasa jätettiin mun naamani päälle ! Häh?...tuumasin ja sytytin valot huoneeseen. Mitään kummallista ei ollut  kämpässä. Kissi nukkui tyytyvääsenä pienessä tuolissa sänkyni vieressä.Luulin ensin ,että ahaa...kissi on syyllinen.Peijjooni. Ja eikun taas unta yrittämään.Ja taas....säkkipimeässä huoneessa joku ,taikka jokin alkoi jälleen rullaamaan jalkopäässäni olevaa   peittoa .Suoraan naamani päälle  ..huh !
Pomppasin pystyyn salamana,valot päälle ja kissiä tuijottamaan. Mutta ei kissi ollut syyllinen.Ei.Siinä se edelleenkin nukkui hiiristä uneskellen.Mauu.
Kun sama peittoruljanssi tapahtui kolmannen kerran ,niin hain Raamatun,avasin sen Herran siunauksen kohdalta ja laitoin tyynyni alle. Peitto ei enää liikkunut.
Krooh...nukahdin. Ja tyttö tuli maailmaan seuraavana  päivänä. Fatima Della Isabella.
Oli se kumma juttu. Se peittoasia.Ei plikan syntymä.
jep.

9/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Saksalainen pariskunta säikähti.

9/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Rassasin eilen illalla vanhaa moottoripyörääni ,vaihdoin siihen pakoputken ja samalla muistin yhden tapahtuman vuonna 1973.
Olin  Järvenpään   leirintäalueella  Vanhassaniemessä ja tuumasin puhdistaa Jamahan pakoputket.Irrotin ne ja  ajattelin käyttää pensakikkaa.Kaadoin  pakoputkeen  noin  lasillisen pentsiinä,heilutin hetken aikaa ja sitten tökkäsin  putken toisen pään   palavaan nuotioon.
Ja hups.
Siinä touhutessani en  huomannut pariskuntaa ,joka seisoskeli siinä sivummalla ,noin 5 metrin päässä. Kun bensa syttyi    että humahti ,niin putken toinen pää osoitti juuri   pariskuntaa kohti..ja buuuuhsth..!!!
Palava tulisuihku roiskahti heitä kohti  ja kyllä heille tuli todella kiirus.
Siinä sitten koetin sammutella palavaa ruohikkoa ja koettaa olla ettei tässä mitään hätää tyyliin.
Jep.
Mennään toiseen , myös Saksalaiseen pariskuntaan.Vuonna 1984.
Olin lentää suhahtanut erääseen Kreikkalaiseen saareen ja jo toisena iltana töpeksin.Siinä aurinkoa  ottaessani huomasin että muut rannalla olijat alkoivat lähteä pois.Koska kello oli noin 4 paikkeilla iltapäivällä ja koska aurinko yhä lämmitti,niin minä tuumasin että olen ainakin tunnin vielä rannalla.
Ja olin.
Sitten kääppäilin bussipysäkille noin  vähän jälkeen viiden.. linjuria oottamaan.Joka ei tullut.Ei.
Puoli kuuden nurkilla näin tolpassa lapun tapaisen ja siinä luki....suamennettuna...viimeinen bussi lähtee kello 17,00. Aijaahas....mutta eipä hättää luulin..
Hotelliini oli noin 20 kilometriä ja eikun kyyttiä kinuamaan. Rannan paikkeilla oli jeeppi ja  siinä pariskunta.Menin heidän luokseen ja   Suomeksi  virkoin...voinko saada liftin Thomashotelliin ??
Mies katsoi minua kun  sika pohjantähteä ,eikä puhua pukahtanu.Ei. Toistin pyyntöni Englanniksi ,mutta ei taaskaan tullut vastausta .Sensijaan miehen suusta alkoi kuulua selvää Saksaa....tyyliin...¤#"#"!!?=)(&/%%¤%¤#????¤#"#TGTR¤#GB%¤#BK(/(&BVCZ#"!.... ja sanojen perään herra räkäisi suunnilleen minua kohden.Prruiskista..!
Pläts.
Ja jeeppi starttasi sekä lähti   jokainen pyörä kuopien.
Ja  minäpoika  kävellen Thomas hotelliani kohden. Tiesin rakkojen tulevan....kinttuihini...
20 kilomeeteriä.....ja noin puolen tunnin kuluttua taivas pimeni kymmenessä minuutissa.Tuli säkkipimeä.Oli se   muuteen aikamoinen reissu.  Onneksi taivahalla loisti muutama tuhat kirkasta tähteä.Juu.
Siis....mikä Saksalaasta pariskuntaa  oikein vaivasi ?
Olivatko he niiden jäläkelääsiä  jokka Suomalaiset sotilaat ajoivat maastamme pois ? Lapin kautta.
Ja nyt saivat kostettua mulle.Suamalaaselle sotilaalle.
#¤#"ER¤#"!!!!T?`(/UUJHTRRE¤%¤#RDRETT!!!%%#":: siitäs saitte.....jeeppipariskunta..
Plöts.

9/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Murhattu laukkuryssä (Inkeriläinen )ja haudattu lapsi.

8/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kun muutin Härmään väliaikaisesti vuonna 1982 ,niin jo samana kesänä  jouduin kummallisen tapahtuman kohteeksi. Ajelin ajatuksissani vanhaa tietä ,Knuuttilanraittia ja ollessani ns   erikoisen hiekkamonttujen kohdalla polkupyöräni takapyörään potkaistiin , niin että menin nurin.
Ja sitä ihmettelin suu auki.
Ensin luulin että pyörän taka-akseliin tuli jotakin vikaa ja se aiheutti sen  kaatumiseni,mutta kun tarkistin sen ,niin kunnossapa oli.
Ja eikun eteenpäin ,mutta.......
Noin viikon kuluttua tapahtui aivan sama asia ja juuri erikoisen hiekkamonttujen kohdalla.Taas joku keeveli potkaasi pyöräni takaosaan ,mutta nyt pystyin pysymään pystyssä.Jee.
Ja kovaa kyyttiä syntymäkotiini. Kyselemään äitiltä että mikä tuota erikoisen hiekkamonttua oiken vaivaa..häh?   Isä siitä keskustetilanteesta otti ja liukeni.Meni mukamas puita hakkaamaan liiteriin.Jep.
Noh..sanoi äitini....voinpas sen sulle kertoakin.Ja kertoi.
"Noin vuonna 1880...kerrotaan...rikas laukkuryssä , Inkeriläinen ,käveli  reppuineen pitkin   Alahärmää  sanoi äiti.  ja Kauppamiehellä oli ollut hyvia myyntikuukausia ja sentakia hänen massiinsa oli kertynyt rahaa ja palio.
Liikkuessaan suunnilleen  nykyisen Knuuttilanraitin  paikkeilla joku tappoi laukkuryssän  ja  vohki rahat ,sekä hautasi ruumiin jonnekin .
Kylillä asiasta puhuttiin ,mutta pikkuhiljaa  tapahtuma unohtui.
Noin vuonna 1936  paikkeilla yksi   henkilö ,ihan uteliaisuuttaan ,ajatteli että jospa koetan ettiä laukkuryssän rumista. Ja alkoi kaivamaa.Siitä Erikoosen hiekkamonttujen paikkeilta ,eikä mennyt kun parisen viikkoa,niin jotain löysikin.
Ruumiin , sellaiseksi muumiontapaiseksi  muuttuneen.Kiedottu vanhaan harmaaseen   täkkiin.Hevosloimen   Tapaiseen ja loimessa hevosen nimi.  (enpä viitti sanoa sen hevoosen nimeä.E.)
Lapsen ruumis loimeen käärittynä.
Senaikaanen nimismies kohta  paikalle ja tutkinta alkakoon ..
Jaahas...sanoi vallesmanni. Jaahas sanoi toisenkin kerran ja siitä paikasta taloon ,jossa oli ollut joskus samanniminen hevoonen ,kun mitä ruumiin ympärillä  olleessa  loimessa luki. Aluksi..nainen ..kielsi mitään asiasta tietävänsä , mutta nähtyään loimen jossa talon hepan nimi ,niin tunnustamaan että tupa raikui.
Nainen oli pukatu ns paksuksi ja työn tekijä katosi hiljaa takavasemmalle. Naisen mukaan hän piilotti raskautensa  ja synnytti..kuolleen lapsen.Noin kuukautta ennen laskettua aikaa  ja hautasi   ruumiin erikoisen hiekkamontulle.
Äitini mukaan  asiasta käytiin leivättömän pöydän ääres keskustelujakin ja niiden tuloksena nainen sai  toista vuotta linnaa. Sillä sipuli.
Tähän päivään mennessä  ei murhatun laukkuryssän rumista ei ole vieläkään löytynyt.Paree niin. Sen kuitenkin tein 1983 että siunasin sen murhapaikan (kat)  ja enää ei kukaan potki kenenkään polkupyörän takarengasta.
Kuten..... Tapio Rautavaara kertoo  korttipakasta.. ja sanoo..että tämä tarina on tosi,  niin samaa sanon minäkin.
Kertomani tarina on tosi !

8/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.