maanantai 29. huhtikuuta 2013

Perintöhuijjausyritys numero 1.

29/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Viimeviikon Perjantai-illalla käväisin lukemassa saamaani sähköpostia. Siellä oli Englanniksi kirjoitettu nätti sekä todella sydäntälämmittävä  hieno kirjoitus. Espanjalainen nainen,77 vuotias kirjoitti suunnilleen seuraavasti;
"Minä olen  ¤#¤#¤#  ja mieheni nimi oli ¤#"%%.Mieheni kuoli kaksi vuotta sitten syöpään ja nyt minultakin on löydetty paha syöpäkasvain ja  eilinaikani on enää  noin kolme /neljä kuukautta. Olen Ekku rakas lukenut todella mielenkiinnolla  blogiasi  ja tullut huomaamaan että sinulla on Jumalan antama  armolahja ja sinä olet Jeesuksen soturi sekä  maailman huippu  tietäjän saralla.Olen nyt päättänyt niin ja tehnytkin valmiiksi testamenttini,jossa sinä rakas Ekku Mattila tulet saamaan kaiken minun jälkeenjääneen omaisuuteeni ja se ei ole pieni.Minulla on ainoastaan yksi toivomus,taikka ehto ja olen vakuuttunut siitä,että sinä tulet sitä noudattamaan. Siis:
Kaikki ne rahat mitkä saat , voit yksin pitää.Anna kirkolle oman harkintasi mukaan sekä köyhille mitä tunnet tappeelliseksi. Tiedän että voin luottaa sinuun ja voin olla rauhassa suuren Luojan armossa,sillä olen tehnyt oikean päätökseni. Mukana sähköpostissani on oman asianajajani yhteistiedot,sillä  olen valtuuttanut hänet toimimaan puolestani.Herran rauhaa sinulle Ekku Mattila.Kaikkea hyvää sekä siunausta.Ajast aika on täyttynyt.Nyt  voin päästää itseni rauhallisesti lepoon.Ekku olet maailman valo.Jää hyvästi.Asianajajani ottaa pian sinuun yhteyttä.
Jää hyvästi.Kiitos,oi kiitos mahtavasta työstäsi.Kiitos.
Ahaa....minä tuumailin ,kun luin saamani sähköpostin.Ahaa.Voin tunnustaa,että perskeles hetken verran menin jopa lankaankin ja Milla vaimoni kanssa jo tuumattiin,että se ja se pitää hoitaa..sinne ja sinne annetaan avustusta  ja se ja se saa varmasti  ja Uukuniemen orpokodille muutama tuhat Euroa.Rouva Sinisaarikin  takuulla saa omansa pois...(on muuten Kauhajokinen ulosottonainen..heh..heh..) Juu.
Mutta paskanmarjat....!!!!
On kuulkaas tuo netti jumalattoman hyvä kapistus!!!! on...on  !!!! Sieltä saatujen tietojen mukaan juuri samanlaisia "testamenttipostia" ovat saaneet tuhannet immeiset ympäri maapalloa.!!!Meille olisi noin kahden viikon päästä tullut seuraavanlaista söhköpostia  ;;;;
"Espanjasta  päivää....Suomen pankin sekä Espanjassa olevien lakien että säädöksien mukaan juuri testamentit voidaan  kyllä järjestää Suomeen ,mutta  maiden valuuttasäädöksien 2322887228841312   mukaan  ensin täytyy maksaa valuuttojen maastavientimaksu ja se on noin 9000 Euroa  ja kun se on hoidettu asíanmukaisesti,niin   te tulette saamaan rahat tilinnenne seuraavan arkipäivänä"
Juu...sanon minäpoika taas...juu..
Perskelhen  perskeles....menin hetkesi lankaan...
Sampperi..!

29/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

Perintöhuijjausyritys numero 2 .

29/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuuristi.
Mestari.


Vuonna 1992 sain asiakkaakseni vanhan naisen  Ilmajoelta.Hän asusteli miehensä kanssa aika lähellä kirkkoa ja heillä ei ollut lapsia ollenkaan.Pariskunta kävi luonani   kymmenkunta kertaa ja heillekin "selvisi" että kun heistä aika jättää , Ekulle, kaikki.Ekulle. Ekku on Jumalan mies.Profeetta ja häntä täytyy auttaa taloudellisesti.
Juu...ajattelin minäpoika.
Menin heille kutsuttuna myöskin kaffille ja sen aikana  pariskunta kertoi,että kun "aika on" niin minä tulen saamaan heidän  kaiken omaisuuden  ja sillä sipuli.Älä koetakaan väittää vastaan. Asia on päätetty ja testämenttikin on tehty kaikkien sääntöjen mukaan.Kohta,kohta olet rikas tietäjä. Juu.
Ja minua hiukan hymyilytti.
Meni aikaa noin viikon/kaksi,niin pariskunta tuli taas asiakkaakseni.Heillä oli sellainen pienehkö  ongelma,sillä heidän kaikki rahansa olivat  "kauaskantoisella " tilillä,eikä niitä saa kun sovittu aika on mennyt .Heidän vanha autonsa on aivan resuna ja uuden täytyy ostaa,mutta kun ne hiivatin rahat...ne..ne..niitä ei saa tähän hätään pois.Ainoa  keino olisi ottaa lainaa,mutta he eivät kehtaa pyytää ketään tuttujaan takaamaan ja jos siis sinä Ekku voisit niin tehdä...vai mitä ?
Tuolla Tervajoella olisi hyvä Volvo ja sen hinta vain 60000 tuhatta markkaa ja jos sen  tulet takaamaan ,niin he saisivat sen auton,vai mitä Ekku ??Toinen vaihtoehto olisi se,että jos sulla Ekku olisi antaa se summa meille,koska olethan selvänäkijä ja siis sinulla on aina  hyvä tuuri lotossa ja muissa peleissä....vai  ??
Ahaa..sanoin minä....ahaa....tämä on sellainen asia,että minun on pakko käydä juttelemassa vaimoni kanssa ja sitten kun se on tehty,niin soittelen teille...vai mitä kysyin ?
Jä lähärin,enkä ole muistanut soitella heille.
En.

29/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Perintöhuijjausyritys numero 3..

29/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Olin päivällä kokouksessa  täällä Järvepäässä,jossa käsiteltiin mm. perintöjuttuja ja niihin muita verratttavia asioita.Yhdelle meistä oli sattunut täysin samanlainen tapahtuma kuten minullekin ja niinpä naputtelen tässä juuri omasta  asiastani.
Asuessani Jalasjärven Jokipiissä 1988 sain   asiakkaakseni vanhan herrasmiehen ja hän kutsui minut vieraakseen Seinäjoen paikkeille.Miehellä oli kuulemma melko tärkeä asia ja sen  takia menin hänelle vieraaksi ja tilanne olikin aika erikoinen.Mies on nimittäin vanhapoika ja sentakia ehtinyt   keräämään melkoisen omaisuuden ja nyt kun oli vanhaksi tullut,niin alkanut   tuumaamaan että  kenelle omaisuutensa ajallaan jättää.
Kun hän oli lukenut   minusta ,tietäjästä eri lehdistä,niin hänelle valkeni että siinähän se on.Ekulle  minä kaiken jätän.
Miehellä oli aika iso omakotitalo 140 neliöinen ja hyvällä paikalla Seinäjokea.Pihapiiriin kuului myöskin  autotalli ja siellä kökötti noin  viisi  vuotta vanha sininen  Opel henkilöauto.Myös auto tietysti kuuluu saamaani tulevaan perintöön.Tottakait.
Asiassa on kuitenkin sellainen pieni....todella pieni mutta....nimittäin miehen mukaan...ketale pankki ei niinvaan luovuta hänen talletuksiaan,eikä muitakaan papereita  ja niihin myös kuuluu asunnon paperit ja tarvittavat todistukset.Hän  tietää varmasti sen,että jos...niin .. jos pankille,taikka siellä työskentelevälle henkilölle antaa..sellaisen pikkusumman... 10000 markkaa,niin asia ratkeaa sillä kivuttomasti.
Ja siis mitäs sanot Ekku Mattila...?  ja katsoi minua sillai kivasti.Mukamas rehellisen tuntuisesti. Juu.
Ahaa...minä vastasin...ahaa....ja jatkoin...eipäs tässä sen kummempaa nyt tälläkertaa...tuota minä  soittelen  ja katsotaan  asiaa sitten myöhemmin... ja lähdin asunnosta pois.
Jep.
Omakotitalo on edelleenkin siellä vanhalla paikallaan..Sen omistaja oli  nainen,joka  useasti eleli ulkomailla ja sen reissun aikana hänen hulttioveljensä koetti  ansaita sievoisen summan. Melkein otin herneen nenääni siitä asiasta,sillä  eikös  se huijari luottanut lainkaan minun selvännäköisyyteeni,koska koetti sen tempun tehdä.
Häh? Mitäs tähän sanoo herrat skepsikset...???
Jeah.

29/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ateistin kuolema.

26/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

Tunsin jo aikaa sitten,Alavudella miehen,joka oli  satayksiprosenttinen ateisti ja ylpeä siitä.Joka paikassa ja  ja heti kun tilaisuus ilmeni,niin hän pauhasi  "ettei  Jumalaa ole olemassa ja että  Raamatulla saa heittää vesilintua".Miehen lempilause oli ....."jos Jumala suuttuu,niin anti tulla vaan ja  höpö,höpö,ei se tuu ".
Miehen suu kävi.
Kunnes tuli vuosi 1987. Tutultani kuulin,että ateisti oli sairastunut ja pahasti.Hänelle oli tullut kurkkuun jonkinlainen vika  ja kun sitä tutkittiin,niin havaittiin "vian" olevankin   syöpää.Kurkkusyöpää.
Kuukauden kuluttua ei  "suu  enää käynyt"  eikä  sanaakaan ..jos Jumala suuttuu....eikä höpö...höpö....
Ateistilta katosi puhelahja kokonaan.
Kului kolme kuukautta ja saapui kuolema sekä hautajaiset.
Jumala on.

26/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

Katso ihmistä.

26/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Tapani mukaan istuskelin autossani kun Milla vaimoni kävi Kauhajoen Halpahallissa ostoksilla.
Olen aina pitänyt   erilaisten ihmisten tarkkailusta jo selvänäköisyyteni takia sekä aivan "muutenkin " vaan.
¤¤¤¤¤¤¤
Tuossa saapuu kauppaan läpeensä maailmaan kyllästynyt eronnut sekä työtön harmaata hiuksissaan , alta nelikymppinen nainen.Maitoa pitää saada,pullaa sekä kaffia,pesuainetta tiskikoneeseen ja  rasvapurkki rohtuneille käsille. Lihaakin ostaisin,mutta ei ole varaa.Voi tätä kurjuutta koko olemus kertoo.
Tuolla rientää pirteä juuri naimisiin mennyt kaksikymppinen tyttönen.Askeleet kopajaa,kiire on kiire,Pertti mieheni tulee illalla töistä.Hänelle työkengät ostan,uuden pusakan ja samppoota hiusten pesuun.Lihamureketta ja perunaa  ruuaksi,vanhanmallinen soosi porajamaan.Kyllä on hienoa olla ja elää.
Tilillä pankissa  viiskymmentätuhatta Euroa. Ei mitään hätää.
Tuolla laahustaa vanha ja väsynyt,kahdeksankymmentä takana,selästä sattuu,ikänsä oli kolmivuorotyössä.Voi tätä tuskaa.Saisi loppu jo tulla.Jos nyt kuitenkin vasta ensi vuonna.Sisko on sairas,hoitajaa tarvii.
Tuolla  kiljuu teinilauma,hihitystä ja pirteyttä, takakenossa liikkuvat,tytöillä raitoja hiuksissaan.Jalassa farkut,liian pienet.Pojat tökkivät vahingossa mukamas.Rintoihin koskevat.Nuoruuden himoa ja  askellusta,tieltä pois te hitaat ja vanhat.Meidän on maailma.Meidän.Kuolema on kaukana.Ei mitään hätää.
Tuossa astuu köyhä ja apea,maidon vain haen,perunapussin.Suolaa on kotona,muut sain paketista eeuun.Unia näkee sota-ajasta. Ihme,kun  hengissä selvisin.Viikko pitäisi pärjätä,en, sossuun en mene.Mieluimmin kuolen.Kenties se tästä kuitenkin,kerralla päivien.Illalla laitan saunan.
Tuolla  näkyy selvästi rikas,kas Kaisahan se saapuu  firmoja monta.Jalasjärvelläkin kenkäkauppa.Uudella Volvolla,näköjään neliveto.Katsokaa minua.Eilen tulin ulkomailta, kaksi viikkoa auringossa.Näettekö hipiäni.
Rahalla saa.Voi,voi teitä hitaita.Antakaapas tietä.Kesällä ostan Kokkolasta hallin.
Ahaa..ja kukas se tuolla...??..kaupasta ulos.Selvästi  häpeillen,vilkuilee,vilkuilee,nuori mies kunnolla kuusitoista, korvissaan kiekurahelyt.Niin, varastin makeisia, miten toi sydämeni hakkaa,pelkoa ja kummaa huumetta.Onnistuinpa jälleen kerran.Elämä on ihanaa.
Hyvälle maistuu. Karamellit.



26/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Helikopterikenttä RUK:oon lähellä ....!!!!!%¤#%&&""%??

24/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Haminassa on RUK..!!!
jaa.....entä sitten...?? joku kysyy....
Putinin lähipiiriin kuuluvilla on  hulppea  kartano,lähellä Haminaa ja talon vieressä on komea helikopterikenttä!!!
Mitä varten..kysyn minä vuorostani...??..Voiko kukaan kuvitella että..ensinnä joku  SUOMALAINEN ostaisi venäjältä talon ja sitten sen  yhteyteen rakentaisi  HELIKOPTERI  kentän...?????..häh ???
Helikopteria varten kenttä !!!
Ei muuten onnistuisi sitten millään...ei..ei..EI...
Muuuuuuuttttaaaaa.....!!!!
HAMINASSA ..!!!!
RUK : oon lähellä...!!!!????!!!!
On helikopterikenttä !!!!....venäläästen.......Putinin porukalla......!!!
Ohoh !!!
Ainiin....jos joku ei vielä sitä tiedä,niin RUK  tarkoittaa reserviupseerikoulu...
Jassoo....ahaa....juu....¤"%&!

24/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

Heinolan reumasairaalasta...

24/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Noin vuosi/toista sitten valtiolta ei löytynyt  kahta miljoonaa  Euroa (2 milliä )  jolla Heinolan  lasten reumasairaala olisi pystynyt jatkamaan toimintaansa seuraavat 5 vuotta! Sairaala ajettiin konkurssiin.Vaikka laitoksen toiminnassa olikin ollut kenties jonkinlaista  ylihinnoittelun vikaa,niin olisi luullut,että Suomen Valtiolta olisi löytynyt puuttuva rahamäärä.
Mutta kun ei.
Taikka  kenties seuraavan asian takia...??..(KO?)
 Nyt samassa reumasairaalassa   palvellaan venälääsiä "uusrikkaita" nousukkaita,jotka levittelevät rahojaan  ja  ovat kuten ne kuuluisat ellun kanat !
Mitäs reumasairaista lapsista....näköjään.....pää-asia on ryssien viinapäissä reuhaaminen....
näköjään....

24/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.