tiistai 9. huhtikuuta 2013

Koulukuri ennenwanhaan.....

9/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.


Vuonna 1954 luvulla,Voltin kansakoulussa oli todella rautainen kuri.Jos  opettaja Aarre  Rajalan antamat "hiljaa luokassa"  kehoitukset eivä purreet,niin  voi että senjälkeen alkoi tuntumaan.....!!!!
Ensin siepattiin niskasta  kiinni  ja raahattiin  ulos huoneesta käytävälle ja voin taata ettei siinä jalat missään vaiheessa ulettuneet lattiaan lainkaan.
Jos  se ei auttanut,niin  eikun tukasta oppilasta kiinni ja muutama reipas retuutus ja kyllä sekin tuntui päänahassa. Kuitenkin se kolmas toimenpide oli kaikista kivuliain,nimittäin puisella karttakepillä  hakkaaminen  sormien päälle....voi...voi....sitä kipua....ja joskus yksi naisipettaja napautteli sormille sillä karttakepin paksummalla päällä....voi...voi...
Parina kesänä meistä jokainen oppilaista sai täitä hiuksiinsa  ja   takuuvarma keino oli että ensin tukka melkein pois ja sitten muutamana ilta kotona laitettiin päänahkaan apteekista saatavaa mustaa ja haisevaa mönjää ja sitä  pidettiin hantuuki päässä yön ylitse.Jesus kun kirveli se mönjä,mutta sinäkesänä ei liikoja hiuksista retuuteltu,koska ei ollut mistä retuuttaa.
...muttaa  se karttakeppi.....sitä ahkerasti viljeltiin meidän kätösiimme....
Nykypäivänä opettaja ei saa tehdä oikeastaan mitään oppilaille...jos edes korottaa ääntään....joutuu käräjille ja jos syyllistyy voimankäyttöön,niin  käräjille vaan............
Toisaalta.... on opettajia .... "opettajia" ja heillä on suuri ero.Esim Kauhajoen Aron koulun Rehtori Ossi Viitala  on syyllistynyt  noin 30 vuoden aikana  pahoinpitelyihin,koska  kiusaaminen rinnastetaan juuri siihen.
Ossi oli etunenässä kun meidän lapsiamme kiusattiin Aron koulussa koko ajan ja  vaikka tein monta ilmoitusta Viitalasta,niin yksikään ei mennyt käräjille saakka.
Olen noin vuosi sitten kirjoittanut Ossi Viitalasta blogissani ja ne kohdat löytyvät viimevuoden kohdalta.
Herääkin kysymys että oliko Alppilan yläasteella tapahtunut luokasta "työntäminen" yksinomaan opettajan oppilaaseensa kohdistunutta   kiusaamista  ja että opettaja on ottanut juuri sen oppilaan silmätikukseen.?
Myös opettaja voi olla psykopaatti ja sellaisessa tapauksessa kärsii aina joku oppilas !
Näin:

9/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Rasvainen kevennys....huh..huh...

 8/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

heh heh....

Vaikka olenkin seuraavan jutun jo kirjoittanutkin blogiini,niin se on kuitenkin niin hyvä,että toistan sen tässä nyt.
Vuonna 1974  kaksi  Suomalaista miestä  pääsi töihin öljynporaushommiin keskelle  Saudiarabian aavikkoa.
Siinähän aikaa kului muutama viikko ja  annas olla...naista niinkuin alkoi kummallakin sillai mieli...juu...
Eipa aikaakaan kun se toinen  Suomalainen otti puheeksi sen asijan  ..pomolleen   joka sanoi..."ahaa..selvä...tuolla kameeli odottaa...mene...vaan."...ja niinhän mies meni....kameeliaitausta kohden...
hmmm...posket punaasina innosta...joo...
Täh..?....se toinen Suomalainen raskaasti ihmettelemään,että voihan helv....kameeliakos tuo kaverini....panee...voi jumankautta....hyi....peeveli sentään...ja oli todella kiukkuinen...kamelia...hyi..!
Kun tätä kamelijuttua oli jatkunut jo kaksi kuukautta joka ilta ,niin se toinen...(saamatoon) rupesi tuumaamaan että noh...voinhan minäkin...kuitenkin....jonnekinhan on paineet päästettävä....ja  annas olla niin yks ilta kanssa pomoltaan  kysymään....voiskos niinkun minäkin sitä....naista...öhömps...meinaan....mitä....?
Ja pomo sanoi hänellekin että...."senkun tuollahan kameli odottaa....meehän   ja  pidä hauskaa..."
Joo....ja mies kampas tukkansa ja lähti...kuitenkin ....saada piti....paineet oli todella kovat...!!
Seuraavana aamuna muut työntekijät ihmettelemään työkaverinsa todella resuista olemusta...hänellä oli ensinnä kummatkin silmät mustina...naamas suuria raapooksia  ja  pari kylkiluuta murtunu ,sekä  polvet vintturassa , kuusi hammasta suusta pois ja kaiken huippuna munaskuunsa  melkein puhkipotkitut. Kaiken lisäksi hän kompuroi puisilla kainalosauvoila ja oli todella piestyn näköinen.
Ja toiset utelemaan...että mitä sulle oikein on tapahtunut...kerro  nyt...kerro...tappelusko helevetti..??
Ja mies kertoi....
Perskeles sentään....menin siihen kameliautaukseen ja koetin sitä napauttaa,mutta se oli liian korkealla se....se..ja eihän mun muukaan auttanut kun tällinkiä tekemään,,,sellaista sopivan korkeudella olevaa...että olisin....niinkuin...ylettynyt...siihen...kamelin....juu....ja ei se ollut lainkaan suosiollisella tuulella...se alkoi niin jumalattomasti minua potkimaan  ja räkimään ja taas potkimaan...voi helevetti kun minua teki kipeää....se falatasi ainakin kaksi kertaa suoraan mun munillekin....ai..ai...että koski....ja saatte olla varmaa etten enää kamelia yritä naida....en enää koskaan....miten sinä  jumankauta sitä onnistuit ...saamaan....häh...häh...?
Että mitä  häh....huusivat miehen työkaverit....miten niin kamelia koetit naiskennella....ei saatana...kuules nyt...
se kameli oli sitä ilotaloreissua varten....joka on tuolla 60 mailin päässä....sillä kamelillahan sun olisi sinne pitänyt ratsastaa.....voi jumankautta......koetitko nusaista  kamelia....voi pyhä jysäys....ei jumankautta...!!
Kamelia.....byääh....hah.hah....haaa....poka pökki kamelia....pökki....hahahaa...

8/4-2013-
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

Yhä Mäntsälä mielessäin....IKL....!!!

8/4-2013.
Ekku  Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.


Mänstsälän matkallani tapasin erään Italialaisen  "matkaajan" ja meille syntyi   mielenkiintoinen keskustelu.
Hän (sanotaan vaikka   Agostigo) oli  lukenut minusta ja  ihmetteli suureen ääneen kun minua ei (vielä) oltu kelpuutettu auttamaan Suomen puolustusvoimia kyvylläni.
Agostigon mukaan jos minä olisin Italialainen,niin jo heti tietäjän urani alussa minut oltaisiin  hyväksytty heidän  maansa tietäjäksi ja varsinkin nyt maailmantilanteen ollessa tässä vaiheessa,viimeistään  nyt.
Agostigo sanoi...."Datti da fare"  ja minä sanoin että tottakai....ja Agostigo lisäsi..."Esiste  un comitato ,costituitosi a Torino..." ja...venite con noi ?" ja vastasin siihen...;"non vi vado "  johon Agostigo..."come mai ha bene I,italiano ? ".
Ja jotta saadaan lisää vaikeusastetta....jatketaan....Arabialla...."hagamati sa-atin s-surtatu makana i-irhabiyyina wa -tabadalu n-nara  ma,-hum ,wabada sa-satin mina  I-gitali sallama -Iirhabiyyuna ansafusa-hum".
Ja...(seuraava on erityisesti vallattomalle)...."kila I-habirayni  safara gawwan."....heh..heh...
On  hankalaa kun  ei ole Arabialaisia kirjaimia käytettävissä...mutta sehän antaa mukavasti ylimääräistä "liikkumatilaa" purkaa  kirjoittamani teksti.
("Ana  musafirun gadan".....)
Niin.....Mäntsälään vielä mennäkseni.....tulevana kesänä saatan ajella esim vanhalla Jaguar henkilöautolla Mäntsälän liepeillä ja saatan jopa pysähtyä erääseen (mäenrinteeseen) kohtaan jossa on kummallisia varastoja sekä napata  Jaguar autosta muutaman valokuvan....sillä jos varastot ovat yksityisalueella,niin niitä ei saa kuvata,mutta autosta saa kyllä ottaa "hyviä kuvia".
Sille ei mitään voi,jos auton takana saattaakin näkyä joitakin salaperäisiä  aidattuja varastoja....ja saatanpa laittaa  nettiin muutaman valokuvan siitä  (!!!???) Jaguar henkilöautosta...
Joo...

8/4-2013.
Ekku  Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Mäntsälän kapina ja Yandex...????!!!

6/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

Eilen aamulla sain tärkeän viestin,jossa sanottiin..."tuu äkkiä Mäntsälään  ja pidä silmäs auki".
Niin teinkin .. paikan päälle ja .....silmäilin....Mäntsälän  ympäristöä......ja....
.. ahaa.....nomutta......hmmmm....kas..kas....kukas se siellä luuraa ??????
YANDEX....venäläinen "hakukonepalveluyhtiö"..(heh..heh)... on ostanut Mäntsälästä liki kahdella millillä Eurolla  toooontin.......tooontiiiin.....toontiin....
johon aikovat rakentaa  ...."datakeskuksen" (heh heh )....sillä juuri Mäntsälässä on  kuulemma halvat kustannukset,mitä mainioin  "ilmasto"  sekä mitä parhain  "sijainti "....??!?.
Ahaa....sijainti tarkoittaa..Hesaan on 60 km,
Lahteen 45,
Porvooseen 40....
ja "ilmasto"   ehkä on sama kuin mitä parhain "tarkkailupaikka" Yandexnin touhuille.
(Kuulemma)....Jussinkorvessa sekä Kurkivuoressa on kummallisia lukittuja varastoja  ja niihin ajetaan melkein yötäpäivää säiliöautoilla....(kuskaavatko kenties piimää,taikka  maitoa..??) ja  varastojen ymräristö on hyvin tarkasti vartioituja...???...tjaa...
Kysynpä vaan...mitä kummaa venäläänen vakoi....eiku Yandex "hakukonepalvelu" tekee meillä Suomessa...??? Täh...???  vakoi...eiku Yandex on nimenä koostettu  YURI GETRTSI... YURY  VLADIMIR ,sekä  VLADIMIR PUTINISTA...
Pomona häärii   Yuri (siitä iso Y...)   Andrey toisena (hänestä and kirjaimet) ja viimeisenä, mutta ei huonoimpana itse Putin...(ent  ex,,pressa..ja myös nykyinenkin ). siis...YANDEX..!
(kuulemma)...lentokenttäkin on tulossa Mänstsälään....pitäähän sitä vakoi...eikun Yandexin työntekijöiden päästä nopeesti tänne Suomeen ja täältä poiskin.
Heii.....Matti Järviharjuuuuuuuu....!!!!!IIIIIKKKKLLLL....huhuu....!!!missäs te luuraatte...???
Maaattttiiii :::::Datti  da  fare !!!!
Ryysssäääät::::Faccia  vedete  il suo  PASSAPORTO  alla Polizia...!!!
Puuuutiiin::::TI VEDO CHIARAMENTE ...!!!
L,uomo che parla...
on minä...:

Ekku Mattila
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

6/4-2013.



torstai 4. huhtikuuta 2013

Pohjoiskorean uhkakuva.. (Tutto il mondo)..

4/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja,.
Ruusuristi.

Vorrei darle un consiglio...!!!!
Sapete cosa succede.???

Olen noin vuoden kirjoittanut blogiini,sekä ennustanut,että tulee aika jolloin Pohjoiskorea aloittaa  sodan joka  ravistuttaa koko ihmiskuntaa,.
Koko maa on tupaten täynnä aivopestyjä pirulaisia sekä aseistettu paljon paremmin kun mitä esim Irak oli.
Naapurimaa  venäjä on (varsinkin viimeiset 60 vuotta ) aseistanut Pohjoiskorean maata ja ajatuksena auttaa kommunistista hegemoniaa  pysymään  edes jossain määrin elossa pöpine kansalaisineen. 1952-1953 käyty sota jäi ikäänkuin kesken,sillä  silloin ei ollut häviäjiä,eikä voittajia.paitsi Pohjoiskorean mielestä. He ovat koko ajan kimisseet  saaneensa suuren voiton ja Kimi,Kimi  ja Kimi "voittonsa" avulla pysyneet vallan kahvassa tähän päivään saakka.
Mutta....näin sanoo Ekku Mattila...;
Maapallollahan on edelleenkin se suuri sarvipää....piru  ja saatana...
Pysyäkseen edes jossainmäärin elossa tämä vääräkinttu tarvitsee tuskan ja epätoivon antamaa ruokaa ja sitä se saa vain selkkausten sekä suurten sotien kautta  ja niitähän on "mukavasti " pirulle riittänytkin. Toisen maailmasodan päättymisen jälkeenhän on erilaisissa sodissa kuollut noin  23 miljoonaa ihmistä ja tähän kuuluu   kaikki  sotivat maanosat. Tutlkimusten mukaan rauhaa ei ole edes ollutkaan,koska nykysodat ovat niinkuin salasotia ,jotka tapahtuvat  piiloissa  television  kuvaamatta,mutta niissä  kuolee ja on jo kuollut tavaton määrä ihmisiä.
Toiseksi ,kaksi suurta maata (!!??) tarvitsevat sotia ja sitäkautta asekauppaa saadakseen valtiolleen  sadat  ja taas  sadat  miljardit  tulolähteensä ja jos sotia ei ole näköpiirissä,niin sitten sellainen järjestetään. Vietnam ei enää "tuota" ,eikä Afganistankaan ja Irak on pumppattu tyhjiin. Iranin kimppuun käydään sitten kun aika on otollinen ja samalla napataan  kertaa sen maan lähialueetkin."Missä raato on sinne korpit kokoontuvat "..
Ja se raatohan on öljy.
Ainiin...se Pohjoiskorea....
Kim..kim...him..himkim...huutelevat tuuleen uhkauksiaan,mutta eivät raukat käsitä,että  juuri sitä suuret asevaltiot  haluavatkin.Vaikka Pohjoiskorella on muutama sata ohjusta,niin niiden tuhovoima on  kuin hyttysen paska verrattuna muiden maiden asearsenaaliin. Kuitenkin  "Kimijen " maa tulee olemaan se alkuasetelma joka sytyttää paljon suuremman maailmanpalon,kun mitä kuvitellaankaan.On 9 maata joilla on päämääränään saada Pyhä Israel tuhotuksi ja jos sota syttyy Pohjooskoreassa,niin sen aikaansaamalla savuverholla Israel koetetaan hävittää maailmankartalta.
Koskaan ei maailmaan saada sellaista tilannetta, että Pohjoiskorea  suostuu rauhaan, sillä  pirulla on suunnitelma tämän maan varalle.
Lukekaa (skepsikset erityisesti ) kirjoittamiani ennustuksia ja tulette  huomaamaan että ne toteutuvat.
Aika on syntyä,
Aika on elää.
Aika kuolla.
Non  c,e  niente  da fare ..!!!!
La  prego di ascoltarmi...!!!
Ho  sentito dire che....DIO SIA LODATO ..!!!!!

4/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tänään 1/4-2013 koin ihmeellisen tapahtuman.!!!

1/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.


Ollessani illalla kello 15,00 juoksulenkilläni Espoon Kivenlahden  radalla aloin ihmettelemään metsässä näkyviä kummia jalanjälkiä. Ensinnä jäljet olivat todella suuret ja niiden välimatka oli nelisen metriä ja toiseksi niissä näkyi selvästi erottuvat kynsien jäljet.
Koska minulla oli sattumalta lenkkipukuni taskussa viiden metrin  rullamitta,niin jännittyneenä jälkiä mittaamaan ja sain tulokseksi 56 senttiä ja loikkimispituudeksi tasan 6.5 metriä.
Jonkinlaisen teknillisenä miehenä arvioin jalanjälkien jättäjän painavan noin 5000-6000 kiloa  ja samalla miettimään että mikä,taikka kuka ihme sellainen elukka voisi olla talvisesssa Suomen luonnossa.
Ja...silkasta uteliaisuudesta jälkiä seuraamaan,joksin sydämeni sillai lujaa pompottamaan.
Päästessäni  jälkien perässä noin 4 kilometriä huomasin suoraan edessäni hitaasti liikkuvan harmahtavan suunnattoman elukan,jolla oli persuksissaan pienehkö hännätapainen ja sekin sorjasti kiehkuralla.
Mitä viiit.....huudahdin kuin tunnistin eläimen ihkaeläväksi urosnorsuksi ....mutta samalla mietin  että mistä  eläintarhasta  norsu on päässyt pakoon.Tuumailin josko Korkeasaaresta ,mutta muistin ettei siellä ole norsuja ja eikä  myöskään Ähtärin eläinpuistossa ,joten olin todella hämmästynyt tilannetta.Todella.!
Ei...pelkoa en tuntenut...en yhtään.
Kun pääsin norsun aivan lähietäisyydelle , niin  korviiini alkoi kuulumaan eläimen jalkojen töminän lisäksi sellaista outoa ääntä..niinkuin puhetta  ja selvästi alkoi sanatkin kuulumaan............:::::::::
 Ekku....töms...töms....mikä....töms...töms....päivä....töms...töms....töms....tänään.....töms...töms...on....töms....töms....ja töms...töms...mikä....töms...kuukausi...?
Ja minä ankarasti  kysymystä   ratkaisemaan ja  sainhan sen selville sittenkin....
Tänään on 1/4-2013...siis ketkuinen aprillipäivä  ja jos edes hetkellisesti onnistuin  blogini lukijoita  narraamaan  ja uskomaan,että......heh..heh......"#!&%¤???
Heh..heh..heh...

1/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

(Norsu..jolla oli kynnet.....humtm..)

Johannes Paavali 2 rimpautti.....

1/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.

Viimeyönä tasan kello ,02,02 vanha Nokialainen kännykkäni alkoi vimmatusti pirisemään ja koska heräsin siihen,niin tottakait vastasin seuraavasti.....:
E:"Häh...jokos kellot pitäis vaihtaa....meinaan viisareita siirrellä....en minä mihinkään siirtele kellojani....vuodesta 1981 olen samaa aikaa pitänyt....kukas siellä....soittelee... nyt en kenenkään kissien perään katsele....oon täällä nukkumispaikassani  ....Espoos....kilon asemaa lähel..."
"Haloota hoo....Karol se täällä on....mitä kissiistä juttelet...?...ei mul..."
E;" kuka ihmeen karoo....Martti Innasen pässikö....?."se oli Gunnaar...se oli   Gunnaar...se..."
Hei ....ny...kuului toisesta päästä puhelinta....haloota nyt...olen entinen Paavali kakkonen...se Puolalainen syntyperältäni....Wojtyla.... minulle  soit.."
E;" ahaata nythän mä hokasin.....terve terve...mitäs mies...eikun Paavi....missoot ja kuis niinku pan...eiku hurisee...?"
P: (Paavali )  ..minulle soitettiin tuosta lähivälitilasta ja sanottiin että  sun Ekku Mattilan kautta saadaan niinkun oikeata asiaa esille ja mahdolliset vääristellyt historialliset totuudet oikaistaan ja nyt olen tässä luurin toisessa päässä ja sillai...."
E;" Okei....voinko puhutella sinua Paavaliksi...?"
P;" Veni sponsa Chisristi ,accipe coronam ,guam  tibi Donimus  praparavit in aternum".
E" siis..."en ekenaistais hemerais ??"
P;" entais hemerais  TAIS hemerais ."
E;" Oliko se...hemerai okto..?"
P:"..heh...sinä  olet...Filus bonacci...kuten tiedät...ja olet oikeassa varoittamassa   maailman  Hernouel le finistä....ja..."
E;" Selvä....mutta jospa jutellaan sillai ymmärrettävästi...välillä  ja jos on tarkoitusta laittaa  "vieraita " sanoja,niin tehdäänkö sitten niin....?"
P;" Mary. hat.chose.that.goc,c.part.whichshal.not.be.taken.away.from.Her."
E;"Kuten se naistenkaataja  Paavi Aleksanteri kuudes...(Rodrigo Borgian)  ja jolla oli yli kymmenen lasta..."
P: Okei....Ekku Mattila..mutta onkos sinulla kysyttävää....?"
E;"On  ja paljonkin.....Kävit täällä Suomessakin 1989...tuota....vastustit eläissäs kovasti naispappeutta....ja ehkäisyä..geenimanipulaatiota,,aborttia,pappien avio-oikeutta,trannsijuttuja....Irakin sotaa,pääpoikkirangaistuksia...ehkäisyä...eutanaasiaa...tuota  miksi vastustit naispappeutta...täh..?"
P:" Nainen vaietkoon seurakunnassa sanoi  Herran sanakin ."
E;"Vastustan....kyllä nainen on aivan yhtä hyvä papiksi kuin mieskin...homohommeleista olemme samaa mieltä....ei röörijuttuja....samoin abortista....mutta jos joku on todella sairas eikä pysty enää kun silmiään liikuttamaan ja jos hänen tuskansa ovat  hirvittävät niin eikös silloin ole inhimmisempää sammuttaa kärsivän maanpäällinen elämä  ja varsinkin jos sairas sitä itse haluaa...?"
P;" Elämä on Jumalan lahja eikä sitä saa  pois ottaa,eikä antaa ja eiks Jeesuskin kärsinut ristinkuolemallaan...."?:
E;" Jeesukseen palataan myöhemmin...jooko...?"
P;" Okei...Huios ho anthropos ..."
E;" Bar  nasha ...ben adam...tuota jaahas...mitä mieltä olet MIB..miehistä...tämä kysymys on aikamoinen aasinsilta itse asiaan....josta kohta keskustellaan....entä keitä taikka kuka on  TULPA... "MONTMAN"...ja
kertomukset joissa on tapahtunut että jokin ulkopuolinen henkinen voima valtaa maan päällä olevan  ihmisen sekä sen tapahtuessa tälläistä henkilöä voidaan käyttää esim murhan suoritttamiseen,taikka johonkin muuhun sellaiseen,joilla olisi hyötyä   MIB  miehille,taikka naisille...?"
P;" Sinähän sen sanot Ekku Mattila  ja jatkahan "
E;" Heti kun sinun murhayrityksesi tuli julki  Vatikaanin  Pietarinaukiolla  ja kun valokuvia nähtiin lehdissä,että televisiossa, tiesin  että    Mehmet Ali Agca on mustapukuinen mies  ja että sinusta haluttiin päästä eroon ,koska olit  jo aivan   Paavintyösi alussa televisiossa kertonut että muualla maailmankaikkeudessa on varmasti elämää  ja on maan kaltaisia planeettoja joissa elää ihmistä muistuttavia olentoja  ja että Vatikaanin kellariholveissa on   tuhansia kirjoja jotka todistaa kaiken  väittämäsi  ja että vanhimmat kirjakääröt ovat tuhansia vuosien takaa   Aleksandian kirjastoista pelastettuja..ja että  nykyinen maailmanuskonto ei ole se oikea  ja jos kaikki todisteet tuotaisiin julkisesti esille niin maailma muuttuisi totaalisesti ja juuri henkisellä saralla ja televisiossa julkisesti sanoit,että " tulen Paavin työssäni avaamaan Vatikaanin kirjastot sekä todisteet kaikkien ihmisten nähtäväksi "  ja ei mennyt kun kuukausi/pari niin  sait sen ensimmäisen "halvauskohtaukses"  ja silloin sinulle selvisi että jos haluat olla elävä Paavi,niin paras pitää suusi kiinni...vai....?"
P;"Sinähän sen sanot Ekku  Mattila "  ja jatkahan..."
E;" Ja  että se ensimmäinen "murhayritykses" ...1981 Pakistanissa....jossa räjähti pommi tuntia ennen kun sinun olisi pitänyt olla siinä puhujalavalla...oli vain varoitus  ja kuitenkin he...(MIB) miehet halusivat olla vamoja ettet päästele liikoja totuuksia suustasi,niin he järjestivät eteesi sen  Mehmet Ali   Agcan joka pistoolilla halusi varmistaa olemassolosi loppumisen ja sinulla oli syyllisestä melko varmat mielipiteet ja sen varmistamiseksi halusit tavata Mehnedin siellä  vankilassa  ja kuulemma tulit syvästi järkyttyneenä takaisin hänen tapaamisestasi,koska hän ilmoitti sinulle...ensinnä kuka on, MIB mies ja mitä voimaa edustaa ja että sinulla ei ole minkäälaista valtaa heidänlaisiinsa..ja että he ovat kuolemattomia..."
P;" Sinähän sen sanot Ekku Mattila  ja jatkahan.."
E;" Ja että   "ne"...Vatikaanissa varmistivat  sen.ettet enää aiheuta hankaluuksia  maailmalle sanomalla " vääriä" totuuksia,niin joka aamu sinuun pistettiin rauhoittavaa rokotetta ja senvuoksi kävelit että puhuit  elävän sombin lailla ja kun kuolemanhetkesi oli koettanut ja hautajaisissasi annoit hienon näytteet  vihollisillesi aiheuttamalla sen todella kovan tuulenpyörteen joka plarasi pöudällä olevaa isokoista Raamattua ja  koetit repiä hautajaisvierailta punaiset lakit pois,sekä nostaa heidän hameenhelmansa   ja oli heidän naamanilmeensä todella järkyttyneet..."
P;" Sinähän sen sanot  Ekku Mattila ja jatkahan "
E;"Tuota  ...kuoliko Jeesus todella ristillä...ja kuka oli se salaperäinen Kyreneläinen taikuri,joka  tarjoutui kantamaan Jeesuksen ristiä  ...ja  sanoihan Jeesuskin ylösnousemuksensa jälkeen ..."mitä tulee minun kuolemaani,joka heille oli aivan todellinen,se oli todellinen heille heidän oman käsittämättömyytensä ja sokeutensa tähden"..ja Koraanissa 4 luku "naiset" sanotaan..."he eivät surmanneet häntä eivätkä ristiinnaulinneet häntä,vaan häntä edusti hänen  kaltaisensa "  ..ja että 100 luvulla sanottiin että ristiinnaulitseminen oli järjestetty ja että Simon Kyreniläistä käytettiin Jeesuksen sijasta...."
P;" sinähän  sen sanot Ekku  Mattila  ja jatkahan "
E;" lääkärit sanovat kautta maailman että jos ihminen  on kuollut,niin hänestä ei enää valu verta eikä vettä...ja jos niin tapahtuu,niin henkilö elää yhä  ja jos Jeesuksen kylkeen laitetusta keihään haavasta oli tullut verta sekä vettä,niin hän eli yhä  ja  jos kuuden tunnin ristilläolemisen jälkeen hänet laskettiin alas ja vietiin hautaholviin,niin Jeesus eli yhä ja hautaholvissa hänet saatiin elvytetyksi ja niin Jeesus nousi kuolleista."
P;" sinähän sen sanot  Ekku Mattila  ja jatkahan "
E;" Onko kuuluisa Torinon käärinliina aito?!
P;" Kyllä on."
E;"1980 luvulla  liinasta otetut pienet näytepalat olivat siis liinaan 1400 luvulla korjattuja kankaita ja ne palat sijaitsivat liinan sivulla ja viimeaikaisemmat tutkimukset ovat todistaneet liinan olleen Jeesuksen päällä sekä sen että  liinaan syntyneet  kuvat  olivat syntyneet jollakin tuntemattomalla  tavalla ja  voisiko syynä olla vaikka  henkilöstä   hetkellisesti vapautuneet atomit,jotka  koostuvat elegtronista,protonista ,sekä neutronista  ja protoni sekä neutronhan muodostaa yhdessä  kvarkin alkeishiukkasen ja niiden yhteistyössä käärinliinaan peitetty hahmo saa valokuvamaisen  ilmestyksen peiton pintaan...ja että se jo todistaa ettei Jeesus ollut tästä maailmasta."
P;"Sinähän sen sanot Ekku Mattila  ja  jatkahan,"
E; "Kvarkki eli alkeishiukkanen on tyhjää  täynnä.....niinhän...?"
P;" Olet oikeassa  Ekku Mattila.."
E;" Miten jostakin jossakin jossa on jotakin voi syntyä jotakin jota ei ole olemassa,koska siitä tulee vain tyhjää  ja kun kerran syntyy  tyhjää niin mitä varten se tapahtuu ?"
P;" Niin-in "
E;" Atomi joka kostuu  elegtronista ja protonista sekä neutronista ja  kahden viimeksimainitun yhteistuloksena syntyy kvarkkeja jotka ovat tyhjää täynnä ja kuulemma maailmankaikkeudessa on pimeää ainetta noin 72 prosenttia ja näkyvää  38 prosenttia  niin mitä pimeä aine ja tyhjä aine ovat..?"
P;"  tyhjä aine on  aika ja ilman aikaa ei ole elämää.Kaikki elämä on ajan sisällä ...ja kvarkki tuottaa  juuri elämää...ilman kvarkkeja ei olisi elämää....   AD HOC..!"
E;" siis...verba volant scripta manet..??"
P;" Ut sementem feceris ,ita metes ".
E;" Soli deo gloria !"
Sit tibi terra levis !

1/4-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.