sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Espanjasta Kreikkaan......että silleen.

4/2-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Suunnilleen tähän samaan aikaan, mutta   vuonna  1988  löysin itseni Espanjan  Gran Canarialta  Suomen talvea pakoon  yrittämässä.
Hotelli oli  Atlantica , aikamoinen  murju muuten, mutta  lähellä rantaa. Jo  toisena päivänä  ajattelin  suorittaa  rehellisyyskokeen, joka  toimi seuraavasti:
Lähtiessäni  kaupungille  aamulla jätin sillai mukamas  , huolimattomasti   matkalaukkuni  puoliksi  auki  ja  just  sopivasti  esille  paksuhkon  kultaisen kaulakäälyn. Kun kävin   4  vuotta  ennen Kreikassa, niin  jokainen kolikko  joka oli näkyvillä oli  tallella eikä  vohkimista  tapahtunut.
Siivooja  oli jopa jättänyt  huoneeni  pöydälle  lapun jossa  kirjoitti  että  pidä paree huoli  omaisuudestasi, vaikkei  Kreikassa  varkaita  olekaan.
Kalispeera...
Espanjassa  oli eri meininki,ainakin  1988.  Illalla  huoneeseeni  tulin ja heti huomasin  laukkuani pahasti pengotun. Kaikki  oli sikinsokin, taikka ainakin heikunkeikun , vaatteenikin oli tarkastettu  huolella. Taskut  nurin käännetyt.
Siihen aikaan jos halusi  soittaa  esim Suomeen, piti mennä sellaiselle  puhelinkonttoritoimistoon, jossa yhdessä  isossa huoneessa  oli kymmenkunta  puhelinkoppia  ja  tilaamalla  pääsi  minne  halusi  ja  hyvin se  toimi.
Siellä oli muutama  sihteerikkö, joilla oli edessään laskuri ja  siihen ilmestyi  soittoaika  sekä  siitä perittävä  maksu. Soitin  Suomeen ja  menin sitten maksamaan laskuni.Ihmettelin että olipa aikamoinen  summa, ei  markkoissa  ajatellen, mutta  Espanjan valuutassa kyllä. Suomen markkoina  se oli jotakin  100  :sen  luokkaa.Maksoin  ja  menin tarkistamaan asiaa  matkaoppaaltamme joka sanoi  että  sua on fuskattu. Oikea  lasku  olisi  ollut noin  30  markkaa, mutta  tuumasin että olkoon.
Entäs  se kallis  kultaketjuni??  Enhän niin pöhkö ole  että  aidon  kultaketjun olisin  esille  jättänyt.......se oli  feikkikultaa, aidon näköinen, että painoinen. Taisi  joku  manata  Espanjaksi, jos sitä  ketjua meni jonnekin  aitona myymään?


Ekku Mattila.