lauantai 6. tammikuuta 2018

Salaperäiset Kvarkit....

6/1-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Menen  ajan arvoitukseen..

Tätä  aihetta olen  miettinyt  sekä  tutkinut mielessäni  jo pienestä saakka ja  vasta  uusien tietojen/netin/aikamatkailun   avulla  uskon päässeeni  aika pitkälle. Juuri  ajan arvoitus/olemus/synty/hetki  on  todella mielenkiintoista  ja  periaatteessa  viimeisin salaisuus  ihmiskunnan  historiassa. On  siis oikea  aika valottaa  ajan  arvoitusta.   Tulkaa mukaan  mielenkiintoiselle  ajatusmatkalle  ajan mysteeriin:

Menen heti  atomin  tärkeimpään  sekä pienimpään  elikkä Kvarkkeihin.  Se on toistaiseksi  pienin  aineen  rakenneosa, siis toistaiseksi.  Kvarkkeja on  3+3 lajia  U  D  S  E B T.  Minua  eniten kiinnostaa  S  koska  se on kaikkein oudoin Kvarkin  rakenneosa. Näitä kuutta  ei  voida  havannoida mitenkään , paitsi ns  "väreissä"  ja  ne muuttuvat  jos  niitä yrittää "vetää"  erilleen. Nämä  käyttäytyvät  juuri päinvastoin, kuten esim  ns  Doppedin punasiirtymä, jossa  tähdet/planeetat  näyttävät  muuttuvan  punaisimmiksi, mitä kauempana  maasta  ovat.  Kvarkit ovat mudostuneet Protoneista/Neutroneista, jolla  ensimmäisellä  ei ole lainkaan sähkövarausta. Kvarkkeja  ei voida  nykytiedon  valossa jakaa , eikä niitä  voida  havannoida. Minkä takia  Kvarkit ovat olemassa  atomin  sisällä? Ne  ovat  atomin ytimessä  ns  atomiorbitaalien  suojassa , siellä kiertävien elektronien   ratojen  sisällä ,  kuin ikuisessa piilossa , aikojen alusta , aikojen loppuun  saakka..............
¤¤
Kaikki liikkuu ja pyörii sekä   värähtelee , maailmankaikkeuskin.Atomin  potentiaalikuopassa   nugleonit  liikkuvat  täysin kitkattomasti, vailla  enegiavastusta , taikka  hävikkiä.  Näin syntyy  sähkövirta , neutraalien  molegyylien  välille  (Van Der)  ja  pyörimismäärä,   impulssimomentti  sekä  analogisen  suoraviivainen  ja  kaksiulotteista  liikettä.
Kaikkinainen  värähtely maailmassa  luo ja ylläpitää elämää. Se  tuottaa  maailmankaikkeudelle  atomisähkövirtaa , kaikkialle   jossa   Atomit ovat , luoneet  elävän hengen, maat ja planeetat  sekä kaukaiset  galaksit , maailmankaikkeuden  tuolle  puolen.
¤¤¤
Kvarkkeja  ei  voi   jakaa, mutta  niihin  voi  tehdä muutoksia. Espin  täytyy  olla 0,1  , Hadronin myös  0,1 , ja  se  tärkein S ( outo) 1,1.  Sitten  tulee se  tärkein. Juuri Kvarkit  tuottavat/kehräävät/värisevät  aikaa. Kvarkeissa  on maailmankaikkeuden  suurin  salaisuus. Ne ovat  aikakoneita. Näkymättömiä  aikatehtaita. Kaikkinaisen  elämän ylläpitäjiä  maailmankaikkeudessa.Ihmeellisen  elämän  . Kvarkit ovat  maailman  superssynnyttäjiä. Kohtuja  josta  elämä  alkaa.

Ekku Mattila.

Jatkuu...