perjantai 5. tammikuuta 2018

Heettiläisten taivasase oli Argon..

5/1-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ja niin kului muutama kymmenen vuotta. X rotulaiset olivat  matkanneet  valoajassa  omaan maailmankaikkeuteensa ,  sinne jonnekin  ja  maa oli jätetty  melkein oman onnensa nojaan. Olivat kyllä  puhdistaneet  aika  tavalla maan entisistä vääräsäärisistä öheltäjistä , niistä joiden isät ja  veikot olivat ahertaneet  kulta/uraani(kobolttikaivoksissa  satojen vuosien ajan. Maapallolta  oli  melkein sukupuuttoon hävitetty  todelliset ihmisjättiläiset, joiden pituus  saattoi   olla  kahdeksankin  metriä. Viimeisimpiä  heistä  oli  Heettiläisiä vastaan noussut  Goljatti , pituudeltaan    4,5  metriä ja jonka  Heettiläisten  valiosoturi  tappoi  mies miestä vastaan  sovitussa  ottelussa. Hän  tyrmäsi jätin   sinkoamalla  tämän otsaan  sähköimpulssin ja  sen jälkeen katkaisi  tältä kaulan.
Tumps.
Edelleenkin  taistelut  jatkuivat  Heettiläisten  sekä  heitä  vastaan hyökänneitä   vierasihmisten kesken. X  rodun jättämiä erikoisaseita  osattiin  käyttää. ne  toimivat, mutta  vuosikymmenien  saatossa  niiden huoltovarmuus  jäi  taka-alalle.
Temppelin kaikkein  pyhimmässä  huoneessa  oli  sähkö/mangneetti/generaattori  jonka  kautta  saatiin tarvittava  voimavirta  aseisiin, sekä  yhteydenpitämiseen  "taivaan ja maan  välillä". Kutsutaan tätä ihmekonetta vaikka   Argoksi , sillä  sen  tuottama  sähkövirta  oli huikea. Argon  toimi  tarvittaessa  taivaallisena  tutkana , jonka  sädettä ei  päässyt  kukaan pakoon, eikä piiloon ja mahdolliset  uhkakuvat  voitiin  pysäyttää  jo alkuvaiheessa. Mikäli  sen huolto  jätettiin tekemättä  Argon  alkoi  päästää ympäristöön  vaarallista  radioagtiivista  säteilyä , kuten pienimuotoisen  atomipommin  räjähtäessä,   Srontium - 90  sekä Celcius-137. Ne  sadattuhannet  erilaiset jalokivet, kullan sekä hopean  lisäksi  joilla  Argon oli  peitetty, laitteen  turvallisuuden  vuoksi, niistä  suurin osa  välillä varastettiin laitteen  ympäriltä. Muutenkaan    Heettiläisille  ei enää ollut  mainittavaa  uhkakuvaa  heidän  lähiheimoilta, sillä  X  rotulaisten   huippuaseilla  oltiin  tapettu  jo  noin  2,1 miljoonaa  alkuihmistä.
Pahaksi onneksi  he  tuudittautuivat  liian  hyvään  onnentilaan.
Tyyliin....noniin  poijaat....kaikki  on hyvin....vihulaiset on  voitettu....mennään ja otetaan  lasillinen.....hipeheija huraa..

Ekku Mattila.

Jatkuu..