perjantai 5. tammikuuta 2018

Argon alkoi vuotamaan....Stontium-90 ja Celcius- 137 levisi ilmaan.

5/1-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kului    kahdeksan tuntia ja  valloittajakansa palasi  takaisin  omaan  rajamaahansa.Kutsutaan heitä vaikka  Taneiksi.  Kova oli  heillä meteli , onnesta kiljuttiin , sotureita  kehuttiin ja  ylfemmoja  läiskittiin. Heidän  saaliinsa ylitti  koskaan saavutetun , moninkerroin , kullan kilinä melkein  korviin otti, täysistä  timanttisäkeistä  liikoja  timantteja  tielle tipahteli , kultaiset kynttiläjalat  vinoon olivat meneet  raskaan ryöstösaaliin painon alla. X  rotulaisten laseraseita  kummasteltiin  ja  heidän mielestään täysin arvottomina ne  teiden varsille heitettiin.  ...mitä  noilla tekee...kiiltäviä  ovat mutta  eivät  hopeaa  eikä kultaa...rikkikin  vielä....pois  pois  heitettäköön..
Pois..pois...arvottomat  roskat.
Tanin heimon keskelle  kylää  aarteet kannettiin. Pulleat  timanttisäkit, kiiltäviä  kultalaattoja  satoja kiloja, hopea-arkkuja  satamäärin  ja kuin kaupan päälle  punaista  purppurakangasta , parasta laatua, kymmenin  kangaspitkoin. Voi sitä aarteen  määrää. Ja sinä iltana  pirskeet  aloitettiin , viiniä sammioittain torille raahattiin, lihaa  käristettiin .Mässäily  oli  ennätyssuuri  ja  ei mennyt  tunnin toista kun  suurin osa Tanilaisista  sammuneena pitkin maata  örvelsi. ..öglen...öykgleeng...vaan ilmoille  kiiri.  Sanoista ei selvää enää saanut. Voittajat olivat sammuneet.
¤¤¤
Ja niin tuli    ensin aamu ja sitten päivä  ja lopuksi  ilta  riensi. Kovassa  rapulassa  makailevat  Tanilaiset  alkoivat  ihmettelemään  outoa  valonkajoa  sekä  matalaa  kummaa  kuminaa. Meni  aikansa  ennenkuin he  syyn  siihen löysivät  ja  säikähtivät  suuresti.  Keskellä  kylän toria, samassa kohtaa  mihin he olivat  ryöstetyn Argonlaitteen jättäneet, ilmaan nousi  sinista  outoa valoa, kuin hitaasti kiemurrellen , jättikäärmeen lailla ja samassa  Tanilaisten ihoa alkoi  kutiamaan. Ensin  kutina  hävisi  raapimalla , sitten meni  syvemmälle, eikä   kohta enää mikään auttanut. Kymmenen minuuttia  ja  hiuksia  lähti, kynsiä  irtoili ,  hampaat suusta  tipahteli ja niveliä  alkoi  särkeä  hullun lailla.   Keskellä toria  kohta  kiljuttiin  ja  tuskaa huudettiin. Rujoina ensin kaatui  seisovilta jaloiltaan  lähimmät  sata, sitten  tuhat ja kohta  tuhansia  eläviä  ruumiita. He velttoina  paikoilleen  valahtivat,  kiljuen ja   tuskasta huohottaen,  suustansa  valui  vihreää  kuraa,  kuoleman  velliä. Tavaton sekasorto alkoi  voittajien leirissä. Sininen  välähtelevä  usva  kietoi yhä enemmän  ihmisiä  sisälleen, kaamea matala  humiseva  ääni  sammutti  tuhansien  elonliekin   ja  tunnin päästä  ruumiita  oli  jo  155000, valtavassa  liikkuvassa  kasassa, joka  värisi  kimalaisten lailla. Mistä  Tanilaiset olisivat  tienneet, että radioagtiivinen  säteily  ionisoi  ilmankin  joka myrkyttyi  Stontium-90  sekä Celcius-137  avulla  oli  nopeasti tappamassa kaiken  kuuden km  säteellä.
Argon  oli  päässyt  vuotamaan kuljetuksen aikana. Säteilyltä  suojaavat  paksut puuvillapeitteet  olivat  tippuneet  tiesminne. Taneille  koitti  pahat  ajat.

Ekku Mattila.

Jatkuu...