sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Aika/kone/Kvarkki ja MAHABHARATA...Ekku Mattila.

7/1-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Jatketaanpa   aiheesta  "aika" ja  sen mysteeri.


800  vuotta  Eaa , eli  Intiassa    kaksi  rikasta  sekä vaikutsvaltaista   heimoa , Pandavat  sekä  Kavavienit. He olivat  jumalten  sukua , historiansa kaukaa  vanhasta  ajasta  ja  erilaisten  tapahtuminen  johdosta  jääneet  elämään Intian  seuduille.
Eipä aikaakaan  kun heidän välille syttyi  riita , joka  kulminoitui  rajuun sotaan, jota kutsutaan Kurukshetranin  sodaksi  ja  se  kesti  vain 18  päivää , mutta oli   todella   verinen  kummallekin  sukua.    Tästä sodasta  kertoo  Intialainen  pyhä  mies , tietäjä   VYSA KIBOTTENT , kirjoitusten mukaan  kaukaa  maanpiirin tuolta puolen.
¤¤¤
Vysa  kertoi  MAHABHARATA/kirjassa  mm seuraavaa:
Kurukshetranin sodan ollessa  pahimmillaan oli  kumpikin  osapuoli  välillä voitolla ja  välillä taas  tappiolla. Taivas iski  tulisia salamoita (sädeaseita) kalliot  suli (atomipommi)  ja ihmisten  hiukset  sekä iho  kuoriutui  pois ( säteily). Taivaalla  lentelivät  hohtavat vaunut (ufot)  merien vesi  höyrystyi  niiden  "voimasta" = mikrosäteilyä ja koko  maanpiiri  vapisi  jylisten.
Yhdessä vaiheessa  pahasti tappiolla ollut   Panvavalaiset  ajattelivat  käyttää  viimeistä kaiken hävittävää  tuhoasetta , sitä joka  sammuttaa  kaiken olevaisuuden kaikkialla , taivaassa  ja  avaruuksien  laidoilla.  Asetta  joka  hävittäisi ajankin. AJAN !.
Heillä oli siis  kehitetty  ajantappopommi , pommi joka  lopettaisi  koko  maailmankaikkeuden  kerralla.  Pommi  söisi  ajankin. Niinkuin huomaamme  sitä  asetta ei  ollenkaan käytetty, koska  tätäkin blogia  tässsä ja nytkin   kirjoittelen.
¤¤
Olen sitä mieltä edelleenkin että Atomin sisällä  olevat  6  Kvarkkia  yhdessä  kehittävät  koko ajan aikaa. Erityisesti   kirjain  S (outo) synnyttää  aikaa   ja  riittää  vain pienenpieni hiukkasväänne  sen muuttamiseen....0.1, 1,1: seen  (????!????) ja  aikakone  lakkaa  toimimasta.....ja syntyy pfuuuuf..loppu . Voi  hyvin olla että  tulevaisuudessa jotku   yliviisaat   lukee   tätä blogiani (  1000 vuoden päästä)  ja  taivastelivat että olipa  se Ekku Mattila  aikamoinen  aikamatkaaja/tietäjä.
Vai mitä ?

Ekku Mattila.