sunnuntai 19. helmikuuta 2017

R.I.P on vakava paikka...

19/2-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kuolleella (sanotaan häntä vaikka Erkiksi) oli  yksi veli (Ensio) ja hän oli  maannut  kymmenkunta vuotta ns Alahärmän vaivaistalossa...siksi  niitä siihen aikaan sanottiin. Vaivaistalo.
Vaivaistalo.
Vanhukset sekä  sairaat pelkäsivät   kyseistä paikkaa, koska  siellä vaan maattiin , ei ollut toimintoja , eikä heistä monikaan sellaiseen olisi edes pystyneetkään.  He makasivat vaan.   Ja odottivat noutajaa..
Noutajaa odottivat.
Erkki oli useasti käynyt  katsomassa  veljeään  ja sanonut kylillä, ettei koskaan tuollaista elämää itselleen  halua, mieluiten tappaa itsensä. Ensiolla oli niin paha vapinavika ettei esim lusikkaa  syödessään kädessä  vapisematta   pysynyt  pitämään.  Ruoka  lenteli pitkin pöytää ja siksi  häntä piti  ruokkia lapsen lailla.
Erkki alkoi huomaamaan itsessään samanlaisia vapinaoireita kun veljessäänkin ja siksi hän kauhistui.
Koska oli varma että   pian  hänenkin paikkansa on kohta  vaivaistalossa, niin.......odotteli muutamia kuukausia ja kun tuli   kesä ,  1973 , meni latoon haulikon kanssa ja ampui itsensä.
PUMF.  Äänen jonka minä kuuulin 1973.
Myöhemmin poliisien tutkimusten perusteella  Erkki  oli ampunut itseään mahaan , eikä heti kuollut, vaan raahautunut pitkän aikaa tuskissaan  ympäri ladon heinälattiaa. Kyntensäkin oli katkaisut pahasti ja hiustuppoja  tarttunut  karkeisiin lattialautoihin  kiinni.
Kaiken huippu  tulee nyt..:
Ruumiinavaus tehtiin, elimet tutkittiin tarkasti, niinkuin yleensä aina on ollut ja  tulokset  tuli.
Erkki oli   eläissään ollut aivan terve. Ei mainittavia vikoja eikä vaivoja. Minkäänlaista vapinatautivikaa ei hänessä ollut , sydän  kunnossa , keuhkot samoin, ei syöpiä eikä  aivokasvaimia.Lääkärit otaksuivat hänen  käsien vapinansa  johtuneen  liiallisesta työnteosta , rasituksesta, joka kunnolla lepäämällä olisi  hoitunut  itsekseen.
Harmin paikka, jos voidaan sanoa, taikka kirjoittaa. Mutta sellaistahan elämä joskus  on  ja  sille ei  voi kukaan mitään. Ihminen syntyy   ja sitten kuolee.
R.I.P.   on  vakava paikka.


Ekku  Mattila.