13/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Eilen illalla tuumasin että jospa huomenna ajelen Alahärmään käväisen syntymäkodissani ,sekä Lapuan joen rannalla joka on 300 metrin päässä kototalostani.
Ajatttelin käydä sillä kohtaa jokea, jossa pelastin veljeni Paavon hukkumasta railoon, kun laskettelimme lumista joentörmää alas joen jäälle.
Ja niin sitten teinkin.
Muistan kuin eilen sen päivän josta meinasi tulla trageria meidän sukuun. Meillä oli sellaaset paffinpalat jonka päällä istuimme ja sitten laskettelimme lujaa vauhtia joen jäälle. Kummallakin oli oma liukuri ja laskin melkein veljeni perässä .Hetken etsin katseellani häntä mutta ei poikaa näkynyt kun samassa alkoi kuulua vaimeaa huutoa sekä kiljuntaa jostakin kuin maan alta.
Aivan edessäni oli luminen aukko , jossa liplatti vesi ja se huuto kuului suoraan sieltä suunnalta............railosta joen rannalla...
Kurkistin sinne katsomaan ja näin veljestäni enää kunnolla kiharaisen pään ja sekin oli koko ajan valumassa alas syvemmälle railoon. Muistan miten tartuin toisella kädelläni jään reunasta kiinni ja toisellä kädelläni otin Paavon tukasta kiinni ja vedin niin lujaa kun pystyin...
Kyllä veljeni kirkui kovaa ja jälkeenpäin sanoi että sen takia kun otti kipiää.....tukkaan.
Auuts.
Kovaa vauhtia kiiruhdimme kotiamme kohden ja koska oli pakkanen, niin veljeni läpimärät vaatteet jäätyivät tönköiksi ja oli se kuulemma näky....sanoi sisaremme Raili kun meidän näki, taikka erityisesti Paavon laahustavan sahapukin lailla tupaa kohden.
Minä taisin olla siinä just ja just alta kuusi ja Paavo neljän nurkilla.
Lähellä ...kävi.... kuolon viikate..
Sanoisin...
Ekku Mattila.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Eilen illalla tuumasin että jospa huomenna ajelen Alahärmään käväisen syntymäkodissani ,sekä Lapuan joen rannalla joka on 300 metrin päässä kototalostani.
Ajatttelin käydä sillä kohtaa jokea, jossa pelastin veljeni Paavon hukkumasta railoon, kun laskettelimme lumista joentörmää alas joen jäälle.
Ja niin sitten teinkin.
Muistan kuin eilen sen päivän josta meinasi tulla trageria meidän sukuun. Meillä oli sellaaset paffinpalat jonka päällä istuimme ja sitten laskettelimme lujaa vauhtia joen jäälle. Kummallakin oli oma liukuri ja laskin melkein veljeni perässä .Hetken etsin katseellani häntä mutta ei poikaa näkynyt kun samassa alkoi kuulua vaimeaa huutoa sekä kiljuntaa jostakin kuin maan alta.
Aivan edessäni oli luminen aukko , jossa liplatti vesi ja se huuto kuului suoraan sieltä suunnalta............railosta joen rannalla...
Kurkistin sinne katsomaan ja näin veljestäni enää kunnolla kiharaisen pään ja sekin oli koko ajan valumassa alas syvemmälle railoon. Muistan miten tartuin toisella kädelläni jään reunasta kiinni ja toisellä kädelläni otin Paavon tukasta kiinni ja vedin niin lujaa kun pystyin...
Kyllä veljeni kirkui kovaa ja jälkeenpäin sanoi että sen takia kun otti kipiää.....tukkaan.
Auuts.
Kovaa vauhtia kiiruhdimme kotiamme kohden ja koska oli pakkanen, niin veljeni läpimärät vaatteet jäätyivät tönköiksi ja oli se kuulemma näky....sanoi sisaremme Raili kun meidän näki, taikka erityisesti Paavon laahustavan sahapukin lailla tupaa kohden.
Minä taisin olla siinä just ja just alta kuusi ja Paavo neljän nurkilla.
Lähellä ...kävi.... kuolon viikate..
Sanoisin...
Ekku Mattila.
