keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kunhan ajelin.....

15/4-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Sain neljä  päivää sitten kutsun , joka koski ajamista kohden  Sumpsaa , siitä tie 9122  kohden  Särkistä ja sitten koukaten oikealle , huonoa lumista tietä Latvavaaraan ,  Levävaarasta  telaketjuautolla  lähemmäs   Kivi-kiekkiä ja sekä kohteeseen joka on Kaita-Kiekin   matala järvi.
Jee.
Alueella   asuvat  "metsäläiset"  ovat viimesyksystä saakka kuulleet  kummallista hurinaa ja varsinkin öiseen aikaan , kirkkaita valonvälähdyksiä ja  matalalla lentäviä pieniä  "pikkulasten lennokkeja".
Jee.
Eräs mies (sanotaan häntä vaikka Heikiksi)  ikänsä  Kaita-Kiekin   asunut on laittanut merkille.....radiot  ei meinaa toimia  varsinkin yöaikaan , televisiossa pelkästään lumisadetta  sekä  kännykällä on turhaa soitella .......paitsi aamusta iltakuuteen.   Juntinvaaran vanhan puretun palotornin  lähettyviltä löydettiin kummallinen, (vuonna  2012)  metallinen laatikko, jossa tökötti metrinen antenni ja se oli  hyvin mangneettinen lisäksi.
Vaikka laatikon löytyminen piti olla salaisuus, niin yhtenä yönä se hävisi  puutarhavajasta jonne se oli piilotettu...ja samassa (ko?)  yhteydessä talon vahtikoira löydettiin kuolleena.
Kaput.
Juuri  Kaita-Kiekissä  , varsinkin sulan aikana , selvästi lisääntynyt  erilaista toimintaa ja  yhteistä niille tapahtumille on.....että ne sattuvat yöaikaan.....eikä ole kummajaisia.
Melkein tekisi mieleni kirjoittaa, että  kyseiselle  järvelle on nyt jätetty erilaisia...."laitteita" ja  niiden avulla kenties ....??...mutta en taida kirjoittaa......juu.
Lentiiran läheltä , Korkanasta, läheltä rasan rajaa , löysi 4 kuukautta sitten  metsämies jonkinlaisen liidokin ja onneksi se ehdittiin viedä tarkempiin tutkimuksiin.....toinen juu.
Ja Viiksimon rannalla on koko talven  nähty suksenjälkiä....jotka lähtevät ns tyhjästä....sekä päättyvät tyhjään...ilmeisesti  ilmateitse "tuotu".....Tässä kohtaa tulee väistämättä mieleen  1933-38 luvuilla tapahtuneet Lappi/Norja mystiset  aaveraketit....Kaikki  tiet vievät rasaan......jup.
Rasbuutiin..
Ainiin.....Vartiuksen rajavartioasemalla ,  tapahtui kumma katoaminen viimevuoden Marraskuussa. Eräs  henkilö häipyi kuin tuhka tuuleen , tuosta noin vaan  ja väkisin tulee mieleen ...Pentikäisen livahtaminen rasan puolelle....konepistooli/patruunatiedot mukanaan.
En nyt taida muuta ...kenties  myöhemmin jos ottamani kuvat onnistuu.
Jup.

15/4-2015.
Ekku mattila.
Aikamatkaaja.