keskiviikko 6. elokuuta 2014

Harjankylän kummitus........Kauhajoki.....

7/8-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

 Asunnostamme  Kurikan suuntaan  noin  2 kilometrin päässä on Laitasaaren  mäki ja sen kohdalta kilometri vasempaan lähtee siltä joka ylittää joen. Ollaan silloin kohdalla Harjankylä.
Noin viikko sitten , päivällä kolmen paikkeilla olin  juoksemassa ja ylittänyt sillan ,  kun vastaani käveli  outo nainen. Hän oli minusta noin  10 metrin päässä.
Ensinnä hän oli melko vanha , noin 80 ikäinen. Toiseksi  pukeutunut ns vanhaan malliin , jonkunlaiseen harmaaseen takkiin , miesten  sarkahousuihin (?!) , sekä jalassaan   1940 luvun  nahkakengät. Hiukset olivat epäsiistit ja päässään  harmaa hilkku.
Olemukseltaan todella alakuloisen sekä  väsyneen oloinen.
Kaikesta näki ettei naisella ollut kaikki kunnossa , kuin suuren surun murtama , hartiat kasassa  ja juuri ja juuri pystyi  kävellen etenemään. Kirkas auringonpaiste ja asteita noin 26 varjossa.
Hän ohitti minut.
Silloin tällöin käännyn taakseni katsomaan ja niin tein nytkin. Niinpä....ei siellä mitään ollut. Ei vanhaa naista joka hetki sitten laahusti eteenpäin tiellä.Ei mitään. Vain pelkkä tie. Tyhjää täynnä. Pelkkä  tie.
Vanha nainen oli poissa.
Hävisi kuin se kuuluisa tuhka tuuleen.
Puuf.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Tälläisiä  ilmiöitä on minulle sattunut vuosien varrella kymmeniä. Mielestäni  ne ovat lisääntyneet ja voi vain arvailla sen merkitystä.Se edellinen tapahtui  ennen Kurikkaa...uuden tien kohdalla , "rautaa ja ruokaa" kaupan  jälkeen , muutama kuukausi sitten. Myös siitä olen kirjoittanut blogissani.  Tien reunassa , noin 20 metrin päässä seistä kökötti sataprosenttinen MB....mies mustissa   ja hän tuijotti suoraan minua kohden..........tumma puku yllään. Valkoinen paita.Kravatti ja hattu.Sekä tottakait ne kuuluisat tummat aurinkolasit naamallaan.
Ja minä moikkasin...tottakait....mutta eipä viittinyt vastata. Ei.
Hän oli MB.
Sotiako nämä ilmestykset tietää ??
Niinpä.....!!

7/8-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.