sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Outo hahmo Puolangan Kuirivaarassa 1979.

15/12-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vihjeen mukaan ajelin toissapäivänä kohden  Puolankaa.Rasinkylässä asui 1979  ja asuu edelleenkin  nainen   ,silloin  noin 25 vuotias ja hänellä oli  hoidettavanaan  siihen aikaan sairaita   hevosia.Naisen ,(sanotaan häntä vaikka Kaisaksi ) tila sijaitsi  suunnilleen 11 km päässä Puolangan keskuksesta. Ollessaan loppukesästä    käymässä tilallaan hän tuumasi katsastavansa tulevan hillasadon määrän.   Pyöräili kolmen kilometrin päähän ja hämmästyi tavattomasti.
Suolla näkyi tumma hahmo,Kaisasta noin sadan metrin päässä. Hahmo liikkui tavallaan kuten lentäen,liukui ,suunnilleen puolenmetrin korkeudella maasta.Täysin äänettömästi  ja suoraan Kaisaa kohden.
"Herra paratkoon miten säikähdin" kertoi nainen minulle. "Sotavuosina   samalta suolta oli löydetty kuollut venäläinen lentäjä,kuolleena kuin kivi, selässään laskuvarjo, joka ei ollut auennut" , Kaisa  jatkoi. "Olin aivan varma että hahmo oli juuri  se sama lentäjä". Mutta kun se  tuli   lähemmäksi ,niin   huomasin ettei tällä  ollut minkäänlaista ihmisen kaltaista hahmoa,vaan  se   koostui  ikäänkuin tummasta harmaasta savusta".
"Mutta annas  olla  sanoi Kaisa  minulle .En ole kenellekään ennen kertonut mitä tapahtui seuraavasti.Hahmo tuli suoraan minua kohden,aivan suoraan.Tuntui kuin minä olisin sen  imenyt jollain lailla itseeni.Kuin nuotion savu löytää tiensä savupiipusta ulos taivaalle.Ja se hahmo osui minuun.Ja meni suoraan lävitseni,sekä katosi kuin taikaiskusta".
Olet toinen ihminen joka on   kokenut saman ilmiön,sanoin minä.Vuonna 1975  lähellä Tuusulaa, nuori nainen järkyttyi pahemman kerran samanlaisessa tapahtumassa ja joutui olemaan useita kuukausia hoidettavana   Kellokoskella. (kellokoski on mielisairaala Järvenpään lähettyvillä).
Toinen kummallisuus,taikka sattumaako,on se,että molemmilla naisilla on sama etunimi,sekä yhteys sairaisiin eläimiin ! Vielä oudompaa myös naisten ikä.Molemmat olivat  tapahtumien hetkellä 25 vuotiaita.
Viimeksimainitusta on Ultra lehti kirjoittanut jopa   artikkelinkin, Oskar Reposen tekemänä.
Liikkuiko   sama hahmo Tuusulassa 1975 ,sekä Puolangalla 1979 ?
Kysyy :

15/12-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.