maanantai 29. heinäkuuta 2013

Vaaralliset huumeet !!!!!

29/7-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin eilen illalla asiakaskäynnillä Seinäjoella. Vanha tuttu aviopari vuosien takaa, neljä  lasta ja  Mökö niminen kissi.Heidän perheessä oli kaikki mennyt hyvin,siihen saakka,kun perheen  tytär tutustui  outoon miehenalkuun ,joka kävi kurssilla  Ilmajoella.Sanotaan häntä vaikka  Pekaksi. Tunteeton hapannaama.
Pekka on avioeroperheen lapsi, parivuotiaana isättömäksi jäänyt ja äiti huitelee ties missä.On aina niin tehnyt. Ja yhä edelleenkin.
Pekka on jonkinlaisen "isä/miesvihan" itselleen kehittänyt ja sen kuulemma huomaa.Ei anna  isille minkäänlaista kunnioitusta. Hän ikäänkuin häivyttää jokaisen isän viereltään pois.Ei halua tutustua heihin.Ei ota minkäänlaista  kantaa heidän  olemassaoloonsa.Pekalla ei ole edelleenkään isää.Ei ole.Ei.
Jo nuorena Pekka  aloitti tupakoinnin,sitten viinan ja näiden jälkeen hassiksen savuttelun. Viimeisen neljä vuotta hän on napsinut voimnakkaampia lääkeaineita ja myös sellaisia joita nuoret netin kautta  tilaavat.
Pekka tutustui alussa mainitsemani perheen tyttäreen ja "tulosta" alkoikin heti tulla. Tyttö,sanotaan häntä vaikka  Kaisaksi alkoi muuttumaan .Kaisan persoonaan ilmestyi kummallisia  sivujuonteita ja suurin niistä oli hänen mielialansa muuttuminen.Hänestä tuli äkäinen sekä oudolla tavalla agressiviinen.Mikään ei ollut hyvin ja jos oli ,se tila kesti vain muutaman tunnin.
Suurin muutos  Kaisan persoonaan tuli hänen jatkuva valehteleminen.Kuulemma,hän "muisti",miten hänen äitinsä lapsena syötti Kaisaa vain kananmunan kuorilla ja piti monta päivää nälässä.Noin puoli vuotta Kaisa on ilmoittanut tutuilleen,että jos ja kun hän saa lapsia ne tulee tappamaan  Kaisan oma äiti.
 Pekka   hallitsee selvästi Kaisan elämää,sanoivat tytön vanhemmat ja esim   Pekka ei päästänyt  Kaisaa Turkuun opiskelemaan.
Kaisan vanhemmat eivät uskalla ilmoittaa viranomaisille Pekan huumeiden täyttämästä elämästä.Eivät.
Mutta minä uskallan. Aivan pian  teen sen. Ensin.. Pekalle..."kahden kesken". Tykkään jutella !
Tiedän,että  blogiani  luet myös sinä... Pekka..   ja siksi ilmoitan sinulle seuraavaa;
Häivyhän Kaisan elämästä ja ota itsellesi toinen uhri.  Häivy !
Mene ihmeessä vieroitukseen,sillä sen kautta saat itsellesi uuden mahdollisuuden. Anna Kaisan mennä.Tytöllä on elämä edessään ja siihen et sinä enää kuulu.
Kaisa !  Katso isääsi sekä äitiisi. Muista että sinulla on sisaruksia ja yhdessä pääsette taas elämääsi kiinni.
Huumeeton elämä on hieno asia.
Sinä onnistut kyllä siihen.

29/7-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.