torstai 16. toukokuuta 2013

Turusta edelleenkin päivää....

16/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Muistin just yhden asiakastapauksen,joka sattui asuessani Jalasjärven Jokipiissä noin vuonna 1987.Illalla sain puhelinsoiton vanhahkolta naiselta,joka valitti erilaisiaa sairauksiaan,sekä toivomuksestaan päästä niistä eroon.Nainen asui Turussa...Eeerikinkadulla,lähellä torin vilinää.
Nainen oli jostakin lukenut,että pystyn myöskin antamaan ns.  kaukoparannusta ja siitä sitten sovittiinkin.Hän kysyi että mihin aikaan tulen sitä antamaan,mutta kerroin etten sitä sano etukäteen,sillä kyllä hän tulee sen itse huomaamaan,kun annan sitä.
Tarvitsin ainoastaan naisesta tarkan osoitteen,iän,sekä nimen.
Samana iltana,noin kello 23,00 keskityin asiakkaaseeeni,sekä pyysin parannusta hänelle Jeesuksen nimeen.Seuraavana aamuna,jo kello 07,00 puhelimeni soi ja langan päässä oli sama nainen Turun Eerikinkadulta ja  hän oli melkolailla hätääntynyt sekä kauhuissaan. Nainen kiitteli saamastaan kaukoparannuksesta  ja  sanoi,että kaikki on hyvin nyt ja kiitosta vaan parantaja Ekku Mattila,sekä sulki puhelimen.
Minulle tuli  kuitenkin senverran utelias olotila,joten soitin asiakkaalleni heti takaisin,sekä halusin että hän kertoisi hiukan tarkemmin saamastaan avusta.Ja hän kertoi seuraavaa;
Viimeyönä noin kello 02,00 hän heräsi olohuoneestaan kuuluvaan miehen ääneen,joka sanoi: " Heräähän Annikki (nimi muutettu) täällä on Ekku Mattila.Tule tänne ja ota vastaan parantava juoma ja pääset eroon vaivoistasi sekä tulet terveeksi jälleen".
Annikki tuli olohuoneeseensa ja ihmeekseen huomasi  miehen seisovan keskellä lattiaa ja hänen kädessään oli  puolivälistä katkaistu jugurttimuki ja siinä kullankeltaista poreilevaa   nestettä.(Nyt skepsikset nauraa,että se taisi olla...kust...mutta naurakoot) Minä ojensin  naisen käteen sen juoman sekä salamana katosin  kuin taikaiskusta näkymättömiin. Ja Annikki  järkyttyi.Jos senvuoksi että millä ihmeen konstilla pystyin pääsemään hänen olohuoneeseensa ja mistä ihmeestä tiesin hänen käyttävän katkaistua  jugurttipurkkia   mehun juomiseen.Annikki oli senverran  hätääntynyt,että meni asuntonsa parvekkelle,jossa oli siihen aikaan pyöreä luukku jonka kautta asukas pystyi pääsemään pienistä keittiöjätteistä eroon ja roskat putosivat alhaalla olevaan roskasäiliöön ajallaan tyhjennettäväksi.
Ja heitti kädessään olevan  "taikajuoman" luukusta alas.
Nyt tulee kysymyksiä:
Oliko koko tapahtuma Annikin näkemää unta ?
Mikäli ei ollut,niin siinä meni  kultainen poreileva eliksiiri kankkulan kaivoon.
Kyselee:

16/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.