torstai 9. toukokuuta 2013

Rautavene sekä Lestadiolainen avioero !.

9/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Ajelin aivan  "sattumalta" tuolla melko pohjoisessa Suomemme maata noin kaksi viikkoa sitten.
Koska minullakin on korvat jolla kuulen,niin pääsin kuuntelemaan seuraavaa keskustelua ja myös se on tosi.
Eräällä paikkakunnalla eleli keski-ikäinen   pariskunta,aivan tavallinen,kummatkin niitä maan hiljaisia   ihmisiä.
Mutta annas olla.Yhtenä päivänä alkoi miehen keväinen mahla sillä tavalla porajamaan ja sen tuloksena hänelle syntyi avioliiton ulkopuolinen suhde.
Koska  uusi ihastus  tuntui senverran paremmalta sitä vanhaa ja entistä,niin mies tuumaamaan että millä ihmeen konstilla akasta pääsis eroon.Kaikkihan sen tietää,ettei Lestadioliike missään tapauksessa hyväksy avioeroa,niin siinäpä olikin miehellä todella miettimistä.Aviopari oli pitkään myöskin pyytänyt järvestä kalaa ja siihen tarvitaan vene,sellainen vanha,mutta luotettava,ei ruostu millään,sillä vene oli rautainen.
Miehellä oli myöskin ammattipätevyys sähköalaan ja annas olla.Yhtenä päivänä hän huomasi,että kas,kas ja kas kertaalleen...ja eikun toimeksi vaan.
Torstaina-aamuna....aikaisin,mies sanoi vaimolleen,että meeppäs noutamaan veneestämme verkot,että saan ne paikattua.Ja akka teki työtä käskettyä.Tottakai.
Ja otti sekä kuoli !
Kun poliisit sekä rumisauto tuli paikalle,niin poliisit ihmettelemään,että miks veneen luokse menee sähköpiuhat ja miksi veneen vieressä on yltympäri  rautaisia pellinpalasia.? Miksi,oi miks ??
Juuri niin....!!!...Kun armas ylimääräinen vaimoparka meni veneen luokse,kosketti sen rautalaitaan,niin samalla sai kuolettavan sähköiskun. Ja kuoli kerralla.
Taas aivan oikein !!!Mies sai  "avioerotempustaan" linnaa.Juu.
Maailma on ihimeellinen.

9/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
mestari.