sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Varsinais Suomen suojeluskunnat...

26/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tapasin (sattumalta?)..Luutnantti Helmer Niemisen  suvun jäseniä.Nieminen oli ollut aikoinaan Turun harjoituskoulun johtajana .Väinö Palmu oli piirikanslian päällikkö,sekä  Ahto Laurila piirikanslian  kanslisti.
7 Elokuuta  1917  oli se varsinainen  suojeluskunnan alkamisajankohta jota  "kirjakauppias"  lähti innolla eteenpäin viemään.
 Kalle Pien oli se   tunnetuin aktivisti  ja hänen voimakkaalla panostuksellaan  suojeluskunta-aate sai todella kovasti ilmaa siipiensä alle.Miten  monta kertaa Luuntantti Nieminen piti Samppalinnassa  luentoja kuinka paikka olisi vallattava jos siellä olisi ollut vihollisen joukkue muutaminen  kuularuiskuineen.
Suojeluskuntia perustettiin  ensin  Loimaalle,Alastarolle sekä muihinkin lähikuntiin.
Vaikka hyvin hankalaa oli ainakin alussa saada Suojeluskunta-aate etenemään,niin siinä  oli korvaamattomana apuna   maaherra  Collan.Hänen  puoleensa sai aina kääntyä  ja aina auttoi  hyvillä neuvoillaan.Collan oli rehti ja suora,hyvin innostunut  ammattisotilaana  suojeluskuntatyöstä .Hän oli koko maakunnan rakastama  ja ihailema.Vain hän  käski   "Anderssecinkin"  istumaan,vaikka oli itse  "vain maaherra".
"Tursunperän Jussilan  poika Mynämäeltä" osasi kerätä tarvittavat rahavarat ja niinpä  Varsinais Suomi  lahjoittikin  suuria summia  "Maakuntarahastoon".
Yhä edelleenkin kuuluu "historiarillisia"   äkseeraushuutoja Loimaan paraatikentältä...."Tuntumus...niskaojennus..pää pystyyn...kiväärit oikein..."  Aamusta kello 05,00 iltaan  21,00 ja sitten nukkumaan.
Ja jostakin kajahtaa  ...."Viel on Suomi voimissaan,voi vainolaisen hurmehella peittää maan ".
Seuraavien muistoa kunnioittaen
Lyseolainen  Into  Impivaara.Kaatui  Ahlaisissa 15 vuotiaana.
Lyseolainen  Väinö .J.Taponen. Kaatui   Pullilassa 14 vuotiaana.
Annamme muistoruusun Turun  wanhan  paloaseman  pihamaalle.
Siellä oli VarsinaisSuomen Suojeluskunnan alku sekä juuri.
Pro Patria.

26/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Jk: ...vallattomalle....ysi liikkuu edelleen... 29/5 on  radion vierellä,joka on aina auki.

Rauman kautta Vammalan Soukkoon...

26/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Voihan poijat/tytöt että meidän Suomemme  on todella nätti  maa!Tottakait tällä tarkoitan ja nimenomaan tätä armasta kesäaikaa,joka juuri para-aikaa om menossa. Talvesta ei ole niin väliä,kunhan se vain menee nopeasti ja antaa kevään sekä kesän tulla.
Että  kuulkaa maailma on todella pieni !!!Menin Vammalan Nokkakylässä kioskille ostamaan juotavaa,kun takaani kuulin kovan äänen....." Ekku perkeles...!!"  ja kun käännyin  katsomaan,niin kukas se siellä huutelee...Kauhajoella asuva vanha tuttuni.Hän ihmettelemään,että mitä hiivattia mä täälläpäin teen ja kun  kerroin että sotken pyörälläni vähän siellä ja vähän tuolla,niin jopas kauhistui mies.
Onkos sun auto niinku rikki...eiks se pelaa ??? ja edelleenkin sanoin tykkääväni pyöräilystä ja silleen ja pikkuhiljaa hän uskoi. Mukanani  olevaa kannettavaa hän ihmetteli ja mainitsi,että olenko noin pahassa koukussa tietokoneeseen.Sanoin että en  ja että tarvitsen sitä aika paljon ja niin keskustelumme eteni juuri Kauhajoelle siitä Kiertotiehen  ja varsinkin Nikkarintienpääsä  olevaan  pieneen siltaan. siltaan.
Tuttuni ja minunkin tietämykseni  mukaan , silta meni (mukamas) sillai epäkuntoon  toissasyksyisen tulvan johdosta.Vesi kulutti sillan kummastakin päästä noin 50 senttiset kolot ja heti Kauhajoen päättäjät laittoivat sillan käyttökieltoon.Risainen pahvilappu nököttää valtatien kohdalla,jossa lukee  " silta poikki"  ja on ollut siinä kohta kaksi vuotta.
Olen useasti pyöräillyt että juossut  "rikkinäisen " sillan läpi ja siitä on päässyt helposti  ylitse,mutta nyt hiljakkoin siihen on pläjäytetty isot kasat vanhaa  asfalttiklönttejä.Näyttää vahvasti siltä ettei Kauhajoen kaupungilla ole minkäänaista tahtoa korjata siltaa.Mielestäni   korjaamiseen riittäisi noin kaksi traktorin kauhakuormaa soraa,sekä   kenties vähän asfalttia päälle.
Kenties syy siihen (korjaamattomuuteen) lienee se,että sillan  lähellä    asustelee ns. silmäätekevä ja heidän perhe ei tykkää siitä,kun  Nikkarintietä käyttää muutkin kuin siinä lähellä asuvat.Kuulemma  pöläjää liikaa kun autot siitä ohitse menevät.
On todella outoa että joku perhe voi estää tien käyttämisen.
Senpä takia ehdotankin seuraavaa:
Laittakaa se Nikkarintien päässä oleva pieni siltapahainen  kuntoon ja niin,että siitä vois päästä myöskin autolla läpi.Jos Kauhajoen Kaupungilla ei ole rahaa,niin lähettäkää   lasku korjaustoimenpiteistä minulle ja minä maksan sen  mielelläni.
Sellaisen 3000 Euroa maksan ja uskon että se kyllä riittää.
sanoo:

26/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.




lauantai 25. toukokuuta 2013

Alusasu Massage Slim.....!!!!!!!??????&&&&###!!!

25/5-2013.
Ekku   Mattila.
Aikamatkaaja.


Maailma on tullut todella hulluksi!.Jo monta kuukautta on mainoskanavalla pyörinyt ja melkein yötä päivää seuraava  huijjarimainos:
"Ostakaa  Massage Slim alusasu.Tutkitusti se vähentää reisien selluliittiä sekä parantaa takuuvarmasti mikroverenkiertoa"!
"Riittää ainoastaan kun puet sellaisen päällesi ja  siinä olevat mikojutskat aiheuttavat  painosi rajua vähenemistä,sekä näyttävät samalla miten olet (mukamas) laihempi kun koskaan ...."Alusasu hieroo selluliitit pois,etkä mitään muuta konstia enää koskaan tarvitse "..
Herranjesus.....!!!sanon minä...
Jo se todistaa että  noita huijjaripöksyjä ostetaan,kun niiden mainostaminen kerran kannattaa.Voiko todella nykymaailmassa olla ihmisiä,jota menevät tuohon pöksylankaan? Tulee mieleen se vanha ..keisarilla ei ole lainkaan vaatteita satu...oliko se vuodelta 1934...satuandersennin kirjoittama.
Jup..
Ainiin.....vallattomalle tiedoksi.....numero  9   ilmestyy  kotikonnullensa  noin  ensiviikon  puolivälissä...
Tulivuori....on  purkautunut....
Tulivuori ...on  purkautunut...!

25/5-2013.
Ekku Mattila
Aikamatkaaja.

Agentti ampui "itsesuojelukseksi"....

25/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Sain käteeni muutaman päivän vanhan sanomalehden ja siitä luin: "Agentti ampui  Boston-iskuista epäillyn".
"Uutiskanavan mukaan mies hyökkäsi  kesken kuulustelun yllättäen agentin kimppuun ja agentti ampui häntä".
Kuollut oli  27 vuotias Floridalaismies  ja häntä kuulusteltiin liittyen Bostonin iskuun.Mies tunsi pommeista epäillyn Tamerlan Tsarnajevin......
Tjaahas......
Kohta  yksi :  Agentilla siis oli ladattu ase mukana kuulustelussa??
Kohta  kaksi: FBI:iin ensimmäiseen kuulustelusääntöön kuuluu,että "jos on vähänkään epäilyä siitä,että kuulusteltava on vaarallinen,niin   pitäkää häntä  käsiraudoilla  kiinnitettynä penkkiin".
Kohta kolme : "Kuulustelutilanteessa on oltava aina vähintään kaksi kuulustelijaa".
Kohta neljä : "Ampuma-asetta älä koskaan tuo mukanasi kuulusteluhuoneeseen".
Siis...: Kuka muistaa vakooja Pentikäisen tapauksen.Noin vuodelta 1930-1933????
Kun paljastui että Pentikäinen on venäläinen huippuvakooja,niin hän ennätti loikata venäjän rajan ylitse,mutta meillä Suomessa alkoikin aikamoinen ruljanssi.Satoja ihmisiä epäiltiin sekä kuulusteltiin sen ajan mukaan....myöskin pampulla höystettynä."Jo silloin" huomattiin,että jos kuulusteltava saattaakin kenties paljastaa "liikaa" pettureiden nimiä, niin kaksi  kertaa sattuikin....aivan vahingossa.. hmmtp,,....että kuulustelija joutui ampumaan   hengiltä epäillyn."Se hyväkäs hyäkkäs mun päälle ja minun oli pakko lasauttaa se kuoliaaksi".
Samassa  "tapaus Pentikäinen" asiassa  eräs kuulusteltava meni pihalle ns. kuselle ja ampuikin itseään päähän.
Siis hänellä oli koko ajan ladattu pistooli taskussaan...heh..heh...
Yksi epäilty  oli kuulusteltavana Hesassa,kun  hänet kutsuttiin pihalle juttelemaan tuntemattoman henkilön kanssa ja....hänet löydettiin hukkuneena kolera-altaasta. Toinen heh..heh..
Eräs epäilty "hyppäsi" korkealta rakennuksen katolta,vaikka hänellä oli todella kova korkeanpaikan kammo..Yksi ajoi umpitunnelissa autonsa järveen ja hukkui,vaikka oli täysin raitis  ja vaikka hänellä ei ollut lainkaan ajokokemusta...tjoo...
Sillalailla silloin ennenwanhaan....
Näköjään sama juttu jatkuu yhä.  Mitä  Tamerlan Tsarnajev  olisi kenties paljastanut jos olisi saanut elää.??
Vai oliko hänkin jonkinlainen syntipukki  ja  Osvaldin tapaan hiljennettiin ??.

25/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.





Matka jatkuu....

25/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin eilen illalla Turust kohden Rauman todella kaunista Rithniemeä.Voi täydellä syyllä sanoa että voihan himskatti kun meidän Suomi on kaunis ja varsinkin  kesällä.Jokapuolella näkyy vihreää ruohoa,laaksoa sekä kukkulaa ja niiden välissä sinistä järvi tai merenselkää.
Jokaisen Arabialaisen rekkakuskin auton kylkeen on maalattua kaunis Suomalainen järvimaisema ja kun syytä on kysytty he ovat vastanneet joka kerta:
Ei se ole Suomalainen maisema,vaan näkymä paratiisista,jossa aurinko paistaa aina,ruoho viheriöi ja vilpoisat vedet liplattavat.Puiden oksilla laulavat suloääniset linnut ja kaikkinainen rauha  vallitsee ympärillä.
Tämä Rauman Rihtniemikin täyttäisi takuulla Arabialaisten  paratiisitoiveet.Kyllä meidän Suomalaisten on hyvä olla (toistaiseksi) omassa kotomaassamme.
Ainiin.....Turun kierroksesta taisin saada  melkomoiset rakot ja laastaria kului.Mutta ei se mitään.Aika  kuulemma parantaa haavat,sekä hinkamat.
Naputtelen pari juttua ja sitten menen meren rantaan viruttamaan varpaitani.
sanoo;

25/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Entisen inkkarin vanhat muistelmat..

21/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kuten olen jo aikaisemminkin maininnut niin minä ja Millavaimoni olemme vanhat tutut tuolta kaukaa entisestä ajasta.Elimme siihen aikaan aika lähellä suurta jokea,elikkä  Gran Canjonia   .Me  kuuluimme aivan eri heimoihin ,eikä niiden kesken saanut olla suurempaa tekemistä,saatisitten menemällä yhteen,nykyisen avioliiton tapaan.  Minä olin melko  korkea-arvoinen  soturi  ja kun kerran näin toisessa heimossa olevan kauniin,että voijeehyvännäköisen inkkaripimun,niin avot.Melkein totaalisesti menin sekaisin ja välillä pomppasin hevoseni selkäänkin väärältä puolelta.
Me jouduimme salaa sillai seurustelemaan,koska siihen ei olisi ollut mitään mahdollisuutta julkisesti.
Mutta,kuten kaikki tietää,rakkaus keksii aina keinot ja niin meidänkin kohdallamme. Yhtenä  kesäisenä yösydännä minä hiippailin  rakkaani telttaan ja sulassa sovussa me häivyimme kauas takavasemmalle.
Hiippailimme mellkein hengittämättä hevoseni vierellä ja kun pääsimme    kauemmaksi,niin silloin  annoin kavioiden kopsahdella....
Siinä kuulkaa pöly lensi sekä pienet kivet sinkoili.Voi että morsion puristi mua tiukasti itteään vasten..
Muuutimme sopivan matkan päähän ja sinne rakensimme oman  pikkupesämme.Muistan yhä edelleenkin sen erikoisen lämpiävän vuoteemme,joka koostui suuresta laakeasta  kivipaadesta ja kun oli viileämmät yöt,niin lämmitin ennen nukkumaan menoa kiven alla pientä nuotiota. Peittona  pehmeää  taljaa.
Oli siinä kiva  maata pötkötellä. Juu.
Kerran jouduimme ns. takaa-ajetuiksi ja sen aikana sain vihulaisen nuolen oikean olkapäähäni.Se tuli  edestä läpi ja  tuleva vaimoni katkaisi sen kärjen ja  veti toisesta päästä sen pois.
Tässä nykyisessäkin yhteiselämässämme jouduin tekemään saman tempun.Vuonna 1985 ryöstin Millavaimoni sillä hänen sukunsa ei minua ollenkaan hyväksynyt."Ajatelkaa nyt..herra paratkoon"...he sanoivat..."20 vuotta tyttöä vanhempi ja 5 mukulaa jo ennestään.....eihän tuollainen sovi."...!!!
Nuolia ei heidän kauttaan tullut,mutta muutaman kerran jouduin ottamaan ns.miehistä  "mittaa" ja tarkoitan tällä nyrkillistä peliä.
Ainiin....huomenna meinaan ajella polkupyörällä Turku-Masku-Niemenkulma ja Tupavuoren kautta takaisin Turkuun.Vaikka matkaa taitaa tulla noin 210 km,niin teen sen.
Hei..muistin vanhan vitsinpoikasen,joka kuuluu seuraavasti: Vanhapiika,noin viisikymppinen meni polkupyöräliikkeeseen ja ostamaan uutta  satulaa.Hei myyjä...laita sellainen entinen satula.Siinähän oli vain pelkkä tappi...oliko se vajaat viistoistasenttinen??.Pelkkä tappi riittää minulle hyvin.Kiitos.
Hmmtttpp....

21/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Turun teitä..

21/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Eilen aamusella minä  ,vanhahko äijä innostuin polkemaan kunnolla polkupyörääni. Innostuneena otin suunnan  kohti  vanhaa tuttua paikkakuntaa,Ruissaloa.Voinhan pojat miten kauniita maisemia siltä alueelta löytyykään.!
Jos   minulla olisi tarpeeksi  vaikka   Nokian osakkeita (varsinkin noin 8 vuotta sitten olevalla kurssilla) niin ostaa pätkäyttäisin juuri  Ruissalosta muutaman hehtaarin merenrantatontin.Siihen rantaan tukevan laiturin sekä tarpeelliset  venhot jolla  merta kyntäisin.
Kulutin  aikaa kuusi tuntia ja liki sata kilometriä,sekä  tapasin matkalla vanhan tutun pariskunnan joka asustelee edelleenkin vanhassa  paikassaan.Heille oli tupsahtanut  viimenäkemältä  viisivuotias pojanvesseli ja sai   minut hetkesi jopa miettimään toteamustaan,joka kuului ;
"Hei setä  (oho..sanoi minua sedäksi !!) onko  sul ain vasttuuli,kui pyöräls ajele ??
Minä hetken miettimään kunnes hokasin  ja vastasin.: juu-u... pyöräilen aina niin kovaa,että  vaikka olis myötätuuli,niin se tuntuu vastaiselta,kun niin kovaa meen ".
Sitten  vesseli yritti taas ja , kysyi minulta ; " Mistä muna tulee ?"   ja vastasin että kanalasta ja siihen poika taas,että :" siitä munasta ei tullut munalasta "...ja sai mut miettimään  ja taas hokasin...."munalasta...muna...lasta.....heh...heh....aika oleva veto vesseliltä...
Koetin saada vastaavaa aikaan kysymällä..."mikä on Salossa salossa  ja heti tuli vastaus,,,että lippu tietenkin..!!
Tjaa...seuraavaksi taidankin mennä jälleensyntymisiin....tuonne kauas inkkareiden aikaan...
Sanoi:

21/5-2013.
Ekku Mattila.
 Aikamatkaaja.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Jälleensyntymisistä.Numero 1.

18/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Siihen aikaan elelin lähellä Turkin sekä Irakin rajaa.Meitä oli aikamoinen lauma,etupäässä vanhoja sekä uusia maantierosvoja ja elimme ryöstämässä  lähikyliä.Varsinkin  ja  naispuoliasiat  onnistuimme hoitamaan  nappaamalla itsellemme ne parhaimmat immeiset.Ja meteli oli kova eikä meistä oikein piretty.Ei !
Oli vuosi suunnilleen 1650 ja kuuluin nykypäivän Kurdeihin ja eihän "meistä" vieläkään pidetä ! Kurdeja on nykyisin noin 8 miljoonaa ja heillä ei edelleenkään ole omaa valtiota. Kansana he ovat levittäytyneet muiden maiden vuoristo-osiin,kauaksi keskuksista ja ovat kohdanneet nykypäivänäkin suurta sortoa.Esim Irak ,varsinkin ,koetti sammuttaa koko Kurdipromleeman.Hitlerin tapaan,mutta yhä  kansa elää ja voi kohtalaisen hyvin.
Ainiin....minä olin noin 5000 ;nen  maantierosvon päällikkö.Minut oli näemmä siihen asemaan valittu ensinnä jumalattoman kokoni vuoksi,sillä olin noin 2,20 metriä pitkä,sekä painoin yli 250 kiloa.Olin lisäksi tavattoman voimakas ja esim tappelussa olin voittamaton.Miten monta kertaa  nappasin hevosen takajaloista kiinni,sekä sitä ympäripyörittämällä tein aika laajaa joukkotuhoa vihollistemme keskuudessa.
Minä...olin...pomojen..pomo.
Ylipäällikkö.
Juu.
Mutta...annas olla...Juudaksen tapaan minutkin saatiin kuitenkin hengiltä,että pamaji! Joukossamme oli senverran rahanahne rosvo,että saatuaan sopivan  hopeakasan hän aikaansai minulle rakennetun ansan.Ja siihen menin,että  kolahti.Korviini kuiskittiin,että  yhdessä paikassa olisi tulevaisuuden asekuorma.Satoja ja taas satoja  suustaladattavia piikivipyssyjä.Sieppo sekä rataslukkoisia  aseita.Voi yhyren kerran mikä tilaisuus tuumasin ja siispä toimeksi. Jesus miten minäpoika innostuin !!
Ja eikun seuraamaan  ratsain houkutuslintua.Oman porukamme taistelutoveria.Mutta että Juudas hän oli.Sitä en innoissani edes ajatellut.
Saavuimme keskelle matalaa laaksoa. Sitä  ympäröi  joka puolelta noin viisikymmentä metriset mäenharjanteet ,rosoiset ja pieniä luolia täynnänsä.Keskellä laaksoa  kökötti  kaksi kuormavankkuria   niinkuin nykypäivän Transit pakettiautoa.Minulla poskilla  innostunutta punaa.Hahaa...nytpä oiva aselasti odottaa vain ottajaa.Pian..pian   meidän haltuun ja tulevat taistelut ovat  helppoa meille.Jihuu...huusin ja ne sanat taisivat jäädä minun viimeisiksi.
Ketaleet !...hakkaamamme viholliset olivatkin järjestäneet itsensä laakson jokapuolelle.Todella hyvissä ampuma-asemissa olivat  odottaneet kärsivällisesti  satakunta vihollistamme ja kun minäpoika  tulin tutkimaan vankkurikuormaa...niin pam..pam....pam...ja pam...pam...pam..ja yhä uudelleen pam...!!!
Minulle kävi  samalla tavalla kuten Meksikon vallankumouksen suurelle sankarille.  "Pansovillalle".Myös hänetkin saatiin  samalla syyllä 1880  saapumaan noutamaan suurta aselastia ja ammuttiin tuhannen nuuskaksi rakennusten katoilta sekä ikkunoista.
Niin katosin Kurdimaailmasta kertarysäyksellä,eikä siinä yhtään auttanut valtava kokoni. Ei mikään.Ei.
Piikivi oli minua paljon vahvempi.
Kiinnitettynä musketin iskuriin.
Mustaruuti sanoi viimeisen sanan!
Pum !

18/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.





Jälleensyntymisistä.Numero 2.

18/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Elin aikoinaan Intiassa.Olin jonkinlainen shmaani,taikuri sekä tietäjä ja minulla (jo) siihen aikaan oli erilaisia kykyjä  ja varsinkin henkisillä alueilla.En esim koskaan tarvinnut pelätä minkäänlaisia eläimiä  koska me olimme tavallaan "yhtä" ja  öisin löysin nukkumapaikkani vaikka  tiikerin  luolasta.Siinä me kuorsasimme vierekkäin syvää ja rauhallista unta ja kaukana oli kavala maailma.
Olin pukeutunut valkoiseen kaapuun ja  kädessäni pitkä ryhmysauva..Sen pituus oli suunnilleen kaksi metriä ja oiva apuväline esim matalan virran ylittämiseen. Sillä oli hyvä ottaa tukea liukkailla kivillä kävellessä ja joskus myös ajamaan maantierosvot tiehensä.
Minulla oli silloinkin parantajalahja. Osasin myöskin katsoa uuteen tulevaisuuteen ja auttaa erilaisia ihmisiä heidän vaikeuksissaan. Eniten olin mukana parantamisissa.Kävelin pitkin ja poikin Intiaa eikä minulla ollut pysyvää  paikkaa missä olla ja elää.
Kunnes.....eräänä alkavana kevätpäivänä olin ylittämässä suurta jokea.Se oli leveydeltään noin kilometrin luokkaa ja melkein kuivaksi päässyt.Siinä virtasi vettä noin 20 senttiä ja sentakia joki oli helppo ylittää.
Niin luulin.
Olinko juuri sinä päivänä nähnyt  "huonosti" tulevaisuuteni ,mutta jossain kaukana vuorilla oli satanut monta päivää rajua rankkasadetta.Ollessani joen noin puolivälissä tunsin  jalkoni alla lievää tärinää ja pian syykin selvisi .Näin miten takaani joen  yläjuoksulta,alkoi  lähenemään tummaa matalaa varjon kaltaista ainetta ja miten se lähestyessään alkoi kasvamaan.Jo muutaman sadan metrin päässä siitä oli kohonnut jo metrin/toista oleva vesi/lieju/roskaseinämä ja  täynnä suuria puita sekä risua.
Ehdin juuri ja juuri polvistua,sekä ottamaan vastaan mitä tuleman pitää.Levitetyin käsin annoin pois senaikaisen  elämäni ja  rauhallisena tyydyin kohtalooni.
Ryhmysauvani  ei auttanut enää.

18/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Jälleensyntymisistä. Numero 3.

18/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin eilen illalla kuvaamassa Suomen Joutsenta ja kuinka ollakaan tapasin vanhan tutun "entisestä" elämästä.
Hän oli 1968 pomona eräässä  työtehtävässä ja kaikki sanoivat miestä juhavatvainioksi.Jos sillä aidolla Juha Vainiolla Kotkasta oli  kaksoisolento,niin tämä vanha tuttuni oli sellainen.Kuulemma hyvin moni erehtyi tätä väärää vatvainiota luulemaan siksi oikeaksi Vainioksi ja oli siinä jokaisella ihmettelemistä.
Ainiin....tuosta otsikosta tarkemmin.....;
Olen aina,jo pienestä pitäen uskonut jälleensyntymiseen.
kun noin nelivuotiaana kerroin innossani äiteelleni,että olin "kauvaa sitten ollut lataamassa pyssyjä ,sellaasia pumpummeja ja putkiin laitettiin sellaista jauhoa jakun se  pamahti,niin iso rautakivi lenti pitkälle ja josse osui johonkin ihimiseen,niin se heti kuali".
Ja äiteeni tarkemmin  kyselemään .Koska olin mitä ilmeisemmin liian innoissani siitä pumpumpyssystä ja kun en lopettanut siitä jahkaamistani,niin äitee kovalla tukkaniskavillaotteella  koetti saada tykkiasian pois mun mielestäni.Mutta ei onnistunut.Ei.
Saatte olla varma,että mulla oli päänahka melkoisen arkana .Mutta en antanut periksi.En.Kun siitä kasvoin  ja menin Voltin kansakouluun ja opin lukemaan enemmän ,niin keskityin vanhoihin sotiin,sekä niiden historiaan tarkemmin.Oli erittäin helppoa saada jonkinlaista kokonaiskuvaa omista ennalta-aavistuksistani entisistä elämistäni,sillä päässäni oli koko ajan tarkkoja "näkyjä" niistä ajoista.Varsinkin,se viimeinen elämäni oli helppo tarkistaa.Krimin sota.
Tiesin olleeni  juuri siellä,siihen 1850 aikaan suunnilleen ja kuolleeni noin vuonna 1852-53.Olen tässä blogissani jo käsitellytkin sitä Krimin sotaa,sellaisella runomitalla kirjoitettuna.Erittäin tarkasi muistan juuri sen kuolinhetkeni ja siihen vaikuttavat olosuhteet. Olin silloin noin 16 vuotias ja nuoruuteni takia määrätty putsaamaan etupäässä tykin piippuja krassilla. Yhä edelleenkin muistan käytyjen taistelujen äänet,sekä melskeet, haavoittuneiden  tuskaiset kiljunnat sekä ruudin  kummallisen maun suussani.Muistan miten sain  osuman   vihollisen tykin ammuksesta ja  miten sirpale osui  vasemmalle puolelle  nivuseeni.Yhä siinä paikassa on peukalon kokoinen syntymämerkki.
Sirpale katkaisi suuren valtimon ja noin kahden minuutin kuluttua kuolin verenvuotoon.
Se oli  nuoren elämäni loppu.

18/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Turun muistoja....

17/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Käppäilin aamusella Turun Eerikinkadulta Humaliston kautta rautatieaseman suuntaan ja huomasin vanhoja tuttuja juttuja vuodelta 1968.Tuossa oli siihen  "hyvään aikaan" ravintola Trinaksi ja siitä muutama  kadunväli eteenpäin Valencia .
Olin illalla kello 22,00 mennyt ensinmainittuun ja nakkimuusiperuna-aterian  jälkeen nakkasin joukkoon pari lasillista Mosel viiniä ,sekä sitten kävelemään takaisin asunnolleni .Jostakin syystä,en silloinkaan tiennyt miksi, minua alkoi seuraamaan  neljä   senaikaista nahkatakkijätkää. Olen melkein aina pitänyt  pitkiä hiuksia ja voipi olla että juuri se asia sai kaverit  perääni huutelemaan , sekä selvästi riitaa haastamaan.
Mutta en minä heistä sen kummempaa piitannut,kunnes tultiin lähelle toria ja siihen kohtaan,jossa oli ja on yhä vanhantyylinen  kelllertävä kupolinmallinen rakennus.Rukoushuone taikka vastaava kenties.
Yhtä-äkkiä alkoi satamaan heijjareita sivultani,sekä  eestä ja takaa ja ennenkuin tajusinkaan jouduin antamaan  heille takaisinkin. Ei minua sentään nyrkkeilysäkkinä pidetä.
Siinä kovassa tiimellysessä yksi vastustajani "sattui" lentämään suoraan pankkitalo Kopin ikkunaa päin ja jopa alkoi jumalatoon puupää..puupää.piipää  konsertti.
Pankin ikkunassa ollut hälytin pärähti päälle ja jopa jätkille tuli kiire.Poijat juoksivat kohti toria,mutta annas olla. Juuri sieltä suunnasta tulikin vastaan poliisien mustamaijja ja juoksijat kiinni sekä  maijaan että kopaji.
Poliisit tulivat myös minuakin vastaan,mutta koska en juossut niin he ajelivat ohitseni.Siinä  minäpoika kävelin
kaikessa rauhassa ja pidin irronnutta oikean takkini hihaa vasemmalla kädellä kiinni ja olin niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Vaikka tapahtumasta onkin jo 45 vuotta,niin tuntuu kuin se olisi  viimeviikolla sattunut.
Sanoo;

17/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


torstai 16. toukokuuta 2013

Turusta edelleenkin päivää....

16/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Muistin just yhden asiakastapauksen,joka sattui asuessani Jalasjärven Jokipiissä noin vuonna 1987.Illalla sain puhelinsoiton vanhahkolta naiselta,joka valitti erilaisiaa sairauksiaan,sekä toivomuksestaan päästä niistä eroon.Nainen asui Turussa...Eeerikinkadulla,lähellä torin vilinää.
Nainen oli jostakin lukenut,että pystyn myöskin antamaan ns.  kaukoparannusta ja siitä sitten sovittiinkin.Hän kysyi että mihin aikaan tulen sitä antamaan,mutta kerroin etten sitä sano etukäteen,sillä kyllä hän tulee sen itse huomaamaan,kun annan sitä.
Tarvitsin ainoastaan naisesta tarkan osoitteen,iän,sekä nimen.
Samana iltana,noin kello 23,00 keskityin asiakkaaseeeni,sekä pyysin parannusta hänelle Jeesuksen nimeen.Seuraavana aamuna,jo kello 07,00 puhelimeni soi ja langan päässä oli sama nainen Turun Eerikinkadulta ja  hän oli melkolailla hätääntynyt sekä kauhuissaan. Nainen kiitteli saamastaan kaukoparannuksesta  ja  sanoi,että kaikki on hyvin nyt ja kiitosta vaan parantaja Ekku Mattila,sekä sulki puhelimen.
Minulle tuli  kuitenkin senverran utelias olotila,joten soitin asiakkaalleni heti takaisin,sekä halusin että hän kertoisi hiukan tarkemmin saamastaan avusta.Ja hän kertoi seuraavaa;
Viimeyönä noin kello 02,00 hän heräsi olohuoneestaan kuuluvaan miehen ääneen,joka sanoi: " Heräähän Annikki (nimi muutettu) täällä on Ekku Mattila.Tule tänne ja ota vastaan parantava juoma ja pääset eroon vaivoistasi sekä tulet terveeksi jälleen".
Annikki tuli olohuoneeseensa ja ihmeekseen huomasi  miehen seisovan keskellä lattiaa ja hänen kädessään oli  puolivälistä katkaistu jugurttimuki ja siinä kullankeltaista poreilevaa   nestettä.(Nyt skepsikset nauraa,että se taisi olla...kust...mutta naurakoot) Minä ojensin  naisen käteen sen juoman sekä salamana katosin  kuin taikaiskusta näkymättömiin. Ja Annikki  järkyttyi.Jos senvuoksi että millä ihmeen konstilla pystyin pääsemään hänen olohuoneeseensa ja mistä ihmeestä tiesin hänen käyttävän katkaistua  jugurttipurkkia   mehun juomiseen.Annikki oli senverran  hätääntynyt,että meni asuntonsa parvekkelle,jossa oli siihen aikaan pyöreä luukku jonka kautta asukas pystyi pääsemään pienistä keittiöjätteistä eroon ja roskat putosivat alhaalla olevaan roskasäiliöön ajallaan tyhjennettäväksi.
Ja heitti kädessään olevan  "taikajuoman" luukusta alas.
Nyt tulee kysymyksiä:
Oliko koko tapahtuma Annikin näkemää unta ?
Mikäli ei ollut,niin siinä meni  kultainen poreileva eliksiiri kankkulan kaivoon.
Kyselee:

16/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Turust päivää...

16/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Istuskelin tuossa tunti sitten kaffilla Aurajoen lähettyvillä,kun viereiseeen pöytään tupsahti tuiki tuntematon mieshenkilö.Meille syntyi keskestelun tapainen ja kun hän  näki  edessäni olevan kannettavan tietokoneen  ja kuultuaan että minulla on oma blogi,niin pyysi kirjoittaaan siihen seuraavan asian.
Keski-iästä  ...;
"Minäkö keski-ikäinen ? Ennen vanhaan sattui ja tapahtui,nyt ei tapahdu mitään,mutta joka paikkaan sattuu nyt.Kylmä kahvi kuulemma kaunistaa,mutta  maha ei kestä,niin paljon kun naama vaatisi."Kahdesti"  yössä tarkoittaa  vessakäyntejä.Eikä ole enää väliä ,jos ajatus karkailee,kunhan tulee takaisin.Tarvitsen lasit löytääkseni lasini.Joka paikkaan koskee ja se  mihin koske,ei toimi enää.Oloni on kuin kovan rilluttelun jäljiltä vaikka en ole käynyt missään.Ja  Vapun jälkeisellä päivänä muksut huutaa,että setä voit ottaa vappunaamarisi pois,vaikka minulla ei sellaista ole naamallani.Korkeasaaressa minulle tarjotaan  banaaneja ja joka ikinen kerta olen aina väärällä puolella Aurajokea.Kaunis nainen,mitä sitten.Kunhan vain pääsisin päiväunilleni."
Sanaili vieras mies ja moikkasi sekä katosi Turun torin suuntaan.

16/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Werneri W ja rautainen risti.

13/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Saavuin eilen illalla  lähelle  Riihimäkeä ja samalla muistin erään tapahtuman,joka sattui asuessani Espoon Olarissa 1976.
Sunnuntaiaamuna puhelimeni soi ja miesääni kysyi että olenko Ekku Mattila  ja kun myönnin olevani,niin hän sanoi että tulehan noutamaan hänet   Helsingin rautatieasemalta  ja ihmmettelin,että miksi ?
He ovat lukeneet minusta paljon ja ovat huomanneet,että juuri minä voin auttaa heitä yhdessä tärkeässä asiassa ja kertoo sitten tarkemmin,kun haet hänet sinne Olariin.Kun kerran olet selvänäkijä niin tunnistat hänet rististä....
Ja niinpä ajelin Hesan ruuhkaan,parkkeerasin makkaratalon yläkerroksessa olevalle  autopysäkille,sekä  astelin rautatieasemalle.Hiukan ihmettelin  sitä ..."tunnet hänet rististä" , mutta heti minulle selvisi,että tottakait rististähän soittajan tunnen.Nimittäin keskellä rautatieaseman hallia seisoi,taikka oikeammin vetelästi nojaili suureen ristiinsä tummatukkainen  jollakin tavalla uhkaavan oloinen mies.Hänestä oikein huokui sellainen välinpitämätön olemus, kuten jostakin karannut,taikka vähän ollut ihmisten kanssa tekemisissä.
Hän esittäytyi Werneri  W.....seksi....ja kun käteltiin,niin hänen kätensä oli jääkylmä.
Mukanansa  oleva risti oli rautainen,taikka  muuta metallia ja se  oli kiedottu likaiseen ruskehtavaan liinaan,josta roikkui irronneita  palasia ja kaiken huippuna risti oli väärinpäin.Huomasin että hallissa liikkuvat ihmiset kiersivät kaukaa Wernerin sekä ristin ja   supisivat ihmeissään.Yksi vanha mummeli teki hätäisenä ristinmerkin ja oli selvästi kauhuissaan.
Ja siitä sitten makkatalon katolle,parkkipaikalle, vanhaan Victor henkilöautooni ja pian olimmekin kotonani Espoon Olarissa.
Koko matkan ajan,sekä asunnossani Werneri vaahtosi,että nyt..vasta nyt heillä olisi juuri oikea tietäjä,,noita kuten hän sanoi ja että minulla olisi nyt suuri mahdollisuus päästä  henkisen maailman tietoisuuteen.Kuulemma minulla on todella valtava se henkinen "akku",voimakenttä,joka oikealla tavalla käytettynä voi saada manalle menneet heidän palveluksiinsa.Minun vain pitäisi ottaa yhteyttä kuolleisiin,nostattaa heidät palveluksiin   ja silloin olisimme voittamattomia.
Koko ajan Werneri  Wiil.......sen.....suu kävi,kädet viuhtovat kuin tuulimyllyn siivet ja minä en oikeastaan saanut sanan sijaa .Hän maanitteli  ja maanitteli  ja sanoi että rikkaudet olisivat ulottuvillani, sekä minun ei missään tapauksessa kannata,eikä saakaan kieltäytyä hänen ehdotuksestaan.Tämän sanallisen episodin ajan rautainen risti seisoi olohuoneeni  lattialla ja selvästi tunsin siitä huokuvan suuren hädän,sekä tuskan.
Vihdoin sain ns. puheenvuoron ja sanoin  painokkaasti,ettei minua lainkaan kiinnosta kuolleiden ylösnoituminen,ei vaikka saisin siitä työstä  miljoonia ja taas miljoonia. Sanoin myös että minun työni liittyy kaikkeen hyvään,auttamiseen,olla mukana parantamisissa,sekä edesauttaa rakkauden ja hyvyyden levittämistä.
Kun Werneri tämän kuuli,niin oli hetken aivan hiljaa ja sitten pyysi päästä käymään vessassa ja niin hän sinne menikin.Hän oli siellä vain noin minuutin/kaksi ja sitten tuli takaisin kummallinen ilme naamallaan,nosti ristinsa lattialta ja ilman  yhtään sanaa lausumatta  häipyi   asunnostani pois.Risti vain kolaji lattiaa pitkin Wernerin häipyessä matkoihinsa.
Heti kun ovi sulkeutui,niin menin  kylpyhuoneeseemme ja tutkimaan että mitäs äijjä siellä oli touhunnut.Pytty oli tyhjä.Ei  vierasta kusta,eikä paskaakaan,eikä sitä oltu ns. vedetty lainkaan.Olisin sen olohuoneeseemme kyllä kuullut.Meni tovin ennenkuin huomasin  kylpyhuoneen peilin edessä olevalla reunamalla saippuan,taikka oikeammin mitä siitä saippuasta sojotti.Werneri oli  vessassa ollessaan taittanut  noin  viisisenttisen glemmarin kummallisiin kiemuroihin,sekä työntänyt sen  syvälle saippuaan kiinni.Jassoo..ajattelin minä..vakaaa vanha Väinämöinen..tietäjän iänikuinen ja tajusin että siinä glemmarissa oli jotakin pahaa kätkettynä.Niinpä hain nahkahanskat.Irrotin  glemmarin varovasti saippuasta pois,kävelin suoraan asuntoni parvekkeelle sekä nakkasin glemmarin ruohikolle että viuhahti.
Pam!.....juuri tuollainen ääni syntyi,kun glemmari osui ruohikolle....pam!!!! Ääni oli kuten nallipyssystä.Sellainen kova ja äänekäs.Pam !!
Kun Werneri  kuuli,etten liity heidän "akukseen" enkä ala herättelemään vainajia ,niin hän yritti kostaa laittamalla siihen glemmariin omia poppakonstejaan.Osa,ainakin vanhemmista blogini lukijoista saattaa muistaa että juuri Werneri oli se sama  taikuri,joka oli  maan alle haudattuna parisen viikkoa,sekä teki muitakin kummallisuuksia.Söi myös kilon rotanmyrkkyä....oli veden alla hengittämättä 7 minuuttia...ym...
Seuraavana päivänä menin Alppilan entisen papin  Voitto Viron luokse ja yhdessä puhdistimme  Wernerin
mukanaan tuoman pahan auran.Siihen liittyvä rituaali kesti tasan kuukauden ,joka päivä kaksi tuntia ja vasta sitten homma oli ohitse.
Werneri tuli,oli ja meni.
Jumala on.

13/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Jemenistä lisää ....juu....

12/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Pitääkö Suomen tiedustelupalvelu meitä Suomalaisia aivan tumpeloaivoina??He nimittäin toitottavat suureen ääneen,että kaapatuilla ei ollut lainkaan mitään hätää,koska HE OLIVAT SAANEET KOULUTUKSEN JA JUURI  KAAPATUIKSI TULEMISTA AJATELLEN !!!!
Heh....tjaa....
Kerrataanpa vielä....Suomalainen aviopari menee Jemeniin muka opiskelemaan Arabiaa????
Toinen heistä on Suomen Puollustusvoiman Yliluutnantti  ja toinen  "töissä"  Neste-Oy;ssä???..ja luti!!
On aivan selvää,että jos ammattina on vaikka tiedustelutoiminta ja varsinkin työskentely vieraalla että vaarallisella maaperällä,niin tottakai heille annetaan alan paras  koulutus.Juuri siihen kuuluu   ERITOTEN mahdollinen tilanne,jossa  jotkut  työntää pieneen kaappiin,jossa ei voi edes kunnolla seistä  ja että koko ajan kuuluu  korvissa uskonnollista,taikka poliittista hapatusta.
Kun samanlaista tilannetta on harjoiteltu jo KOULUTUSVAIHEESSA  ja jopa useamman kuukauden ajan,niin miten helppoa on se kestää.Myös se että tämä kyseessä oleva avioari oli sellaisen koulutuksen saanut todistaa ensinnä sitä,että he kuuluvat tiedustelutoiminnan parhaimistoon ja että koulutuksen on antanut Usa.
Kuulemma heillä ei ollut "sattumalta" passeja lainkaan mukana ja "muka" sen takia kaapparit eivät tienneet ketä hyppysiinsä onnistuivat saamaan...on taas heh..heh puhetta...!Olisi todella hullua pitää henkilötodistuksia taskussaan,vihamielisellä alueella ,jos kuuluu "oo8"...taikka muuhun vastaavaan järjestöön....!!
Edelleenkin toistan  ..: Jos kyseessä olisi ollut aivan tavallinen maanviljelijäpariskunta Lievestuoreelta,niin takuulla ei Suomi ,eikä Oman olisi  yhtään heistä välittäneet. Nyt Oman teki jumalattoman työn saadakseen heidät vapaaksi,tottakait Suomen pyynnöstä,  sekä  maksoi (Suomen pyynnöstä) muhkeat  korvaukset  saadakseen "ammattilaiset" takaisin tärkeän työnsä ääreen.
Jahah....nyt on  avioparilla takinliepeet kärventyneet ja ilmeisesti joutuvat pysymään turvallisessa Suomessa.Olen aivan vakuuttunut,että he ovat jo tehneet raporttinsa pomoilleen,sekä  erityisesti siinä kiinnitetään huomio tapahtuneisiin seikkoihin.Seuraavia  "työtehtäviä" ajatellen.
Nomutta heiiiii.........olkaapa varovaisia  te  Omanissa "työskentelevät"....Suomalaiset  kiälenopiskelijat...ja kutsukaa nopeasti Jemenissä  huriskeleva taxikuski takaisin Suomeen.Muuten...hän...on..seuraava uhri !!!
Vai mitä sanoo tähän Supo ????

12/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Neitseellisestä syntymästä hiukkasen....

12/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tulin parisen tuntia sitten kokouksesta  ja siellä keskusteltiin  neitseellisestä syntymästä kautta aikain.
Esim;
Kreikkalainen puolijumala  Perseus syntyi,kun Jumala Juppiter kävi kultasateena neitsyt  Danaen  luona ja saattoi neitsyen paksuksi.
Budha-Jumala syntyi  äitinsä kyljessä olevasta aukosta.
Taas Nana neitsyt  otti granaattiomenan puusta,jota surmatun  Agdesestriksen veri oli kastellut,pani omenan  rinnalleen  ja synnytti  Attis-Jumalan.
Horus syntyi neitsyt  Isiksestä.
Neitsyt Maia synnytti  Merkuriuksen.
Neitsyt  Rea Silvia synnytti  Rooman perustaja Romuluksen.
Käärmehameinen Catlicus  sieppasi  pienen höyhenpallon taivaalta,piti sitä rinnallaan  ja synnytti Asteekkien  Huitzilopochtlilin.
Mongolikuninkaan   neitsyttytär  heräsi yöllä  ja huomasi kylpevänsä kirkkaassa valossa  ja hän synnytti  Tsingis-kaanin.
Neitsyt   Devaka   putkautti  Krisnanin.
Jup.
Jup.
Nyt  taidan lähteä lenkille.Äideille Hyvää  äitienpäivää .Ilman teitä   ei ketään olisi.

12/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Jumalako tappoi linnun 1989 ???..vaiko piru ????

11/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tulipa mieleeni eräs kummallinen   tapahtuma,joka sattui asuessani Kurikan Myllykylässä 1989.Kun huomasin että lotossa oli tarjolla aikamoinen ennätyspotti,muistaakseni noin 8 vanhaa milliä,niin minäpoika tuumasin,että nytpä sen itselleni nappaan.
Olin jo aikoja sitten lukenut että ennenvanhaan Egyptissä katsottiin lammen pintaan ja sieltä tietäjä saattoi nähdä tulevia tapahtumia,sekä  antamaan vastukset esitettyihin kysymyksiin.
Esim  Hesalainen selvänäkijä Helmi Lehtinen katseli vedellä täytettyä jugurttipuria ja kuulemma hyvälläkin menestyksellä.Helmihän kuului Suomen parhaimpiin tietäjiin   "Suntta " Sunströmin ohella.
Ai niin....siis....minä menin asuntomme yläkertaan, mukanani tyhjä jugurttipurkii hiukan vettä kipossa,,kynä sekä   lottokuponki tietty.Menin Pöydän ääreen ja kaadoin veden jugurttipurkiin,sekä ilmoitin kovalla äänellä.;;;;;
"No niin,,,,yläkerran pappa..olehan hiljaa,nyt määrään minä  ja alakerran sarvipää myös  hiljaa..täällä määrään nyt minä..."
Ja  jatkoin......"MINÄ  otan oikeat lottinumerot  ja sillä sipuli".
Hetken katselin jugurttipurkin pintaa ja kas kummaa....selvästi siellä  näkyi  numero....ja sen  laitoin  lottokuponkiin  ..ja   kas  kas   taas näkyi veden pinnassa selvä numero  ja  sen myös laittamaan lottokuponkiin......ja kuinkas ollakaan...jo kolmaskin  numero näkyi selvästi ja myös sen laitoin lottokuponkiin....ah...miten helppoa tämä  rikastuminen onkaan...tuumasin.
Ja siitä hetkisen   huilaamaan rupesin ja katselemaan ikkunasta avautuvaa peltomaisemaa.Noin 200 metrin päässä oli metsänreuna ja huomasin sieltä lentävän aika suuren linnun.Se läheni koko ajan ja selvästi suuntana vuokratalomme,sekä  lähenevän suoraan  sitä ikkunaa kohden,josta katselin linnun tulemista.
Ja..mitä pesrkelettä....huudahdin.....lintu lensi  päistikkaa suoraan ikkunaan,että mäiskähti ja putosi alas talomme  ruohikolle.Mulla nousi melkein tukka pystyyn ja nopeasti alas pihalle ja siellähän se lintu makasi täysin kuolleena,nokka hiukkasen auki.
Häh...??minä  tuumaamaan....mitä ihmettä nyt oikein tapahtui  ja salamana tajusin......jesus....olipa aikamoinen merkki jostakin SUUREMMASTA VOIMASTA ....ei tästä maailmasta ollenkaan.Ei tästä maailmasta lainkaan.Senverran tapahtuneesta säikähdin...kuitenkin...etten enää jatkanut lottokupongin täyttämistä,vaan jätin sen ns. kesken.En veikannut lainkaan.
En.
Tjaa...koettaapa panna arvailemaan....???Juu-uu....illalla tuli lotto  ja mulla olisi ollut oikein juuri ne numerot
jotka olin nähnyt siinä vettä täynnä olevassa jugurttipurkissa  !!!!!!!!....ja JOS  olisin jatkanut  "katsomista",niin kenties minulla  olisi ollut  tasan 7 oikein...????
Siis.....; kumman minä suututin leikkimällä isompaa mitä olen....???Jumalan vaiko pirun??? Ja jos suututin Jumalan,niin onpa herkkänokkainen ,mutta jos suututin pirun...niin  sehän todistaa (ko?) että piru määrää kuka saa rikkautta ja kuka ei....!!!!
Täh???
Jumalako  tappoi lintuparan?
Vaiko piru ?
Isotteluni takia ????
Täh?

Kyselee;

11/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Jemen ,Suomi ja heh..heh...

10/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Jassoo.....vai että kaksi Suomalaista matkustaa kaukaiseen Jemeniin oppiakseen ensinnä maan kieltä,sekä  käytännön asioita terrorismin torjunnasta....!!!???..heh..heh....
Jassoo.....että kummallakin  avioparista on  sotilastausta,mies Yliluutnantti ja vaimo....eipä ole  missään hänen sotilasarvostaan kuulunut,mutta  "sattumalta" tiedän hänen olevan Luti.
Ja jassoota taas....on aikamoinen sattuma,että Jemen odottaa kärsivällisesti   vaimo Luutnantin tuloa maahan ja vasta sitten heidät napataan yhdessä ....lunnaiden toivossa.
Sehän taas todistaa,että vaimo Luti on tärkeämpi   kaappareille..miestään,joka taas on vaimonsa tuki sekä turva hänen  tiedustelutoiminnoissaan...muka Nokialla töissä...???...jaa.
Uskooko kukaan että Suomi olisi puueuroakaan maksanut ,jos kyseessä olisi ollut ns.tavallisista matkustavaisista.Kahdesta maanviljelijäpariskunnasta Lievestuoreelta ?
Taas   "sattumalta" tiedän,että Mikkelin miehillä ja naisilla on ollut jumalatoon työ saada  työntekijänsä ehjänä kotiin sekä  onnistua vakuuttamaan kommari Erkki Tuomiojan siitä,että pariskunta on todella tärkeä  Suomelle...Näet juuri tiedustelutyössä jokainen  "ihminen on kullanarvoinen"..Veikko Lavia lainatakseni.
Kysykääpä...joltakin....vaikka.. Supolta.....että kummalla puolella pariskunta on  työssä....venäjän,vaiko Usan...???!!!???. heh..heh...
Erkki Tuomioja sanoi eilen sekä tänään televisiossa,ettei Suomi ole yhtään  mitään maksanut kaappareille...mutta se  Oman...se maksoi...se....Oman....heh..heh.. taas....Oman....tjaa...
Ainiin.....olin "kärpäsenä"...........................(terveisiä vallattomalle !!!!).................................................
 katossa,kun lunnaista sovittiin ja summa oli aluksi 20 miljoona Euroa,mutta kovan tinkimisen tuloksena se
pudotettiin  8 miljoonaan Euroon......sekä hiukan pankkijutskia lisäksi  ja Omanin valtio maksoi.....täh ???....
Siis..mitä opimme tästä....???
Ainakin sen,että eikö mieluiten kannattaisi lähettää muutama alan "aikamatkaaja"  asialle  vieraille maille,että homma  varmasti onnistuisi...?? Vai mitä mieltä on Mikkeli ????
Kyselee ;

10/5-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.





torstai 9. toukokuuta 2013

Keskimmäänen anoppini soitteli minulle.

9/5-2013.
Ekku Mattila
Aikamatkaaja.



Tänään ,ollessani ansaitulla päivätorkullani,näin sellaista unta,että vanha Nokialainen kännykkäni piraji ja vastasin siihen seuraavasti ;
E.(siis minä itte)..".hyvää Helatorstaita kuka oletkin....missä mennään,mikä niinku hätän...onkos kissisi kadonnu....mikä maa...häh...? "
"Päivää  Ekku...(kuului kännykästäni)..päivää...täällä soittelee keskimmäänen anoppisi Järvenpäästä.Mulla olis niinku asiaa pitkästä aikaa ".
E;  Voihan peeveli kun todella säikährin,mutta nopeasti sain itteni koottua ja vastasin..."Jaa..vai Anjako se siellä...niinku...häh...?mites menee muuten...niinku...?"
A:" Joo...olen lukenut sun sepustuksiasi omassa blogissasi ja yhtä asiaa olen ihmetellyt...nimittäin...mites jumalauta laitat aina ne useat  ammattinimikkeesi tekstisi alussa ja myöskin lopussa...selvänäkijä...aikamatkaaja..ruusuristi ja nyt viimeaikoina se..mikä se ny oli...se...mestari...mitäs."
E;"Nokun.....".
A:" Mikä nokun....jätä ne liiat  omakehusi pois  ja ota vain yksi.....esim....selv..."
E:"  Nokun..  aikam..."
A:" mikä helekutin aikamatkaaja...ookkko joku matkaili..."
E: Nokun...matkustelen sillai  ..niinku ajassa  ..meinaan...ja  sam.."
A:" Ruusuristikin...onkos sulla joku kukkakauppa..vai...mit.."
E:"  Nokun...ruusuristi  on vanha hengelli..."
A:" Mikä henkellinen...ekkai oo hurahtanu taas  uskonjuttuihin...nii.."
E: Ei ja joo  ja se on sellainen pitkä jut.."
A:"Mestarikin..voi jesus sua entinen vävyni....ookkos käyny jonkun kisällinkoul.."?
E:"  Nokun...mä niinkun saan käytää itsestäni mestari nimik.."
A:"  Olet aivan samanlainen kuin silloin vuonna 1973 kun sun ekakerran näin...heti huomasin  et.."
E :" Ja saateri ämmä....pidähän nyt turpas kiinni  ja konkkaa sivummalle...perke...jos olisit mies..niin turp...ja sitten...saata...jessu...kris...pers...jumankaut...no voi sun kuustoista...ketku....sä...sä...tjaa..tjaa....toisaalta....taidat kuuule olla sillai oikeassa....joo...joo....tuota....hmm.. kenties mulla on todellakin liikaa noita alan ammattinimikkeitä...joo...tjaa....noh...hei kuulehan ex  anoppini....sopiiko se että tästä lähtien laitan blogiini vain ja ainoastaan tuon aikamatkaaja,sillä siitä tykkään eniten....joo...aikamatkaaja....se on hyvä...vai mitä ?
A:"No niin....taidat sittenkin olla mies...sillai...mutta en edelleenkään tykkää  kun mun tyttäreni sillälailla jätit.
....mutta ei teille  mitään mahda....niin....koetahan olla ihimisiksi.....ja moi..."
E:" Moi,,moi...ja hyvää kesää..moi..moi..."
Huh....

9/5-2013-
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Rautavene sekä Lestadiolainen avioero !.

9/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Ajelin aivan  "sattumalta" tuolla melko pohjoisessa Suomemme maata noin kaksi viikkoa sitten.
Koska minullakin on korvat jolla kuulen,niin pääsin kuuntelemaan seuraavaa keskustelua ja myös se on tosi.
Eräällä paikkakunnalla eleli keski-ikäinen   pariskunta,aivan tavallinen,kummatkin niitä maan hiljaisia   ihmisiä.
Mutta annas olla.Yhtenä päivänä alkoi miehen keväinen mahla sillä tavalla porajamaan ja sen tuloksena hänelle syntyi avioliiton ulkopuolinen suhde.
Koska  uusi ihastus  tuntui senverran paremmalta sitä vanhaa ja entistä,niin mies tuumaamaan että millä ihmeen konstilla akasta pääsis eroon.Kaikkihan sen tietää,ettei Lestadioliike missään tapauksessa hyväksy avioeroa,niin siinäpä olikin miehellä todella miettimistä.Aviopari oli pitkään myöskin pyytänyt järvestä kalaa ja siihen tarvitaan vene,sellainen vanha,mutta luotettava,ei ruostu millään,sillä vene oli rautainen.
Miehellä oli myöskin ammattipätevyys sähköalaan ja annas olla.Yhtenä päivänä hän huomasi,että kas,kas ja kas kertaalleen...ja eikun toimeksi vaan.
Torstaina-aamuna....aikaisin,mies sanoi vaimolleen,että meeppäs noutamaan veneestämme verkot,että saan ne paikattua.Ja akka teki työtä käskettyä.Tottakai.
Ja otti sekä kuoli !
Kun poliisit sekä rumisauto tuli paikalle,niin poliisit ihmettelemään,että miks veneen luokse menee sähköpiuhat ja miksi veneen vieressä on yltympäri  rautaisia pellinpalasia.? Miksi,oi miks ??
Juuri niin....!!!...Kun armas ylimääräinen vaimoparka meni veneen luokse,kosketti sen rautalaitaan,niin samalla sai kuolettavan sähköiskun. Ja kuoli kerralla.
Taas aivan oikein !!!Mies sai  "avioerotempustaan" linnaa.Juu.
Maailma on ihimeellinen.

9/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
mestari.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kiva keskustelu..

9/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.



Luin Osmo Haaviston kirjoittamaa kirjaa  (Mitä Johannes näki ) ja siinä sivulla 29 oli  kiva  keskustelu saarnaaja Donald Geen,sekä Irlantilaisen välillä.
Se kuuluu seuraavasti ;
Uskotko sinä?
Uskon.
Mitä sinä uskot?
Minä uskon samaa kuin kirkkokin.
Mitä kirkko sitten   uskoo?
Samaa kuin minäkin.
No,mitä te sitten yhdessä uskotte ?
Samaa asiaa.


  Hyvää  Helatorstaita .

9/5-2013.
Ekku  Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

Jalasjärven ammatillinen aikuiskoulutuskeskus...

9/5 -2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.



Ammattilaitoksenne on saanut vuosina 2005-2009  perusteetta liikaa valtioapua 35 miljoonaa Euroa.
KHO  määräsi JAKK:  in maksamaan takaisin saamansa  valtavan rahamäärän.Tuota summaa en ihmettele lainkaan,vaan sitä,että millä ihmeen kepulikonsteilla Jakki pystyi niin taitavasti huijaamaan valtiota ? Myös on selvää,että tälläinen temppuhan on ilmiselvä rikos ja eikös sellaisesta saa linnaa,että paukahtaa?
Kolmanneksi.Jos ja kun rikolliseen tekoon ovat syyllistyneet juuri herrat,eikä ns. tavalliset työläiset,niin uskon ja olen aika varmakin siitä,ettei he linnaa saa. Heillä on mitä parhaimmat  asianajajat ja  näin saavat mustan näyttämään vitivalkoiselta ja tuomioksi tulee.....pieni sakko,koska he eivät huomanneet pilkun sekä pisteen eroa laskelmissaan.
Neljänneksi...eilen.uutisissa Jalasjärven silmäätekevä oli huolissaan,että  millä ihmeellä   maksaa sen 35 miljoonaa Euroa takaisin valtiolle.No mutta heiiii....mihin jesukseen te olette sen 35  milliä tuhlanneet ??? Täh?  Sehän on aika tarkaan 210 vanhaa miljoonaa !!!
Onks se livahtanut ihan vahingossa esim    Kreikkaan...?
Kyselee ;

9/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

UKK soitteli jälleen...

8/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi,
Mestari.


Juuri kun olin viimeyönä päästänyt kissimme kuseskelemaan  ulos,niin vanha Nokialainen kännykkäni alkoi pirajamaan ja aika pontevastikin.
Haloota hoo vastasin,mutta nyt tällä kerralla  melko pirteästi..haloota hoo...onkos kello kolmen paikkeilla...?.Ekku täällä...kukas siellä soittelee....autoko jäänyt tielle....täh...haloo...mites muuten pyyhkii...kuis niinku hurisee...???häh ?
"Urkki täällä terve"..kuului puhelimestani...."enkai herättänyt sua  Ekku ..mutta olen kuullut että sulle riittää neljän tunnin yöunet...mulla olis taas juteltavaa...jos sulle passaa...".
E (siis minä)..."Kas mitä Urkki....olenkin jo hetken aikaa miettinytkin,että koskas soittelet mulle,kun täällä Suomessa menee päin reesusapinan persettä...noi hallitusjutskat ja muut ...".
K   (Kekkonen)..." just niin...ja  ihan tahallani otin puheluni koska nythän vietetään Eurooppa  päivää  ja siitä tulee heti mieleeni  vuoden päästä pidettävät EU-vaalit  ja sitäkautta Timo Soiniin...hänen pit..".
E:" Taidat olla Perussuomalainen vai.?".
K:"  Tjaa....noh..".
E: " Tuunustahan vaan..sillä ainoastaan Perussuomalaiset voivat pitkässä juoksussa pelastaa meidät kusisesta paikasta.Vain heil.".
K:" Noh....tavallaan olet oikeassa Ekku  Mattila. Koska minulla taitaa olla nykyisen sellainen korkeanpaikan näkökanta maallisiin asioihin,niin uskotko että mikäli   Perussuomalaiset  onnistuu tehtävissään ,niin heidän seuraava kannatus tulee nousemaan yli 30 %  ja heistä tulee suurin puolue ja  Halla-Ahosta  Pääministeri ?".
E:" Uskon,sillä  Soinihan on ollut kohta 16 vuotta  puolueen johdossa ja  Eurovaaleissa he tulevat saamaan ainakin neljä paikkaa.Samalla Euvaalit tulevat olemaan SDP viimeinen notkahdus ja sen myötä he päätyvät juuri ja juuri Vihreiden tasolle".
K:"...Voi juutas niitä Sotekiemuroita..sanon...helevetin pässinpäät...ovat aikamoisia tunareita kaikki tyynni.Se syntymäorpo...eiku Petteri Orpo ei ole lainkaan tehtäviensä tasalla  ja...ja...kersalauma koko sakki...pitävät helevetin kokkouksiaan eivätkä saa tuloksia aikaan...ja mitä saateria he pauhaavat jostakin viiden erityisvastuualueista....mitä sekin  tarkoittaakaan....nyt tarvittaisiin Paasikiven äänenkantoa...hän se osasi oikeassa paikassa myös jyrähtää... min..".
E:" Entäs se Kaikkosen rikol...eiku....kuulemmaa oikein nauttii eduskuntaryhmien luottamusta...jesus..!!..
nuorisosäätiö....juu...juu...Jussi Halla-Aho hakkaa Kaikkosen ammattitaidollaan mennen tullen...ja vain Perussuomalaisten mielestä Kaikkonen ei nauti luottamusta  ja sehän todistaa että Ps on ainoastaan rehellinen puolue...vai mitä Urkki ?".
K:" Perskeles  !!!....jos minä olisin edelleenkin...niin....ai..ai....".
E;" Mennäänkö Soteen lisää jos sulle sopii ??".
K:" Kyllä. mitä helevetin ulkoistamista ne puhelee...järjestäsi ensin Suomen asiat kuntoon  ja ensin eroon Eeuusta.Sitten täystyöllisyys tänne ...jos ei muua niin laiskat kaljanlipittäjät risuja keräämään....ennenkin saatiin työllisyys kuntoon...maanteille korjausmiehiä, rakennushommat eteenpäin...työtä ja leipää huutaa tuolla Vennamokin...työtä ja leipää...rötösherrat raastupaan....joo..joo...meehän siitä  Vennamo....mitä jumankautta kilipailua sosiaali ja terveysala kaipaa....onhan meillä Suomessa tarvittavia ammattilaisia...emme..ette tarvitse yhtään filipiini eikä hulahulaporukkaa...kouluttakaa nuorille ammatit...antakaa heille mahdollisuus päästä haluamaansa työtehtävään...helevetin Barometri....mikä se jesus on....sekö määrää Sotea ..?...käyttäkää tervettä maalaisjärkeä...maalla on voimaa...meehän taas Vennamo muualle huutelemaan....muka lain yksinkertaistamista....jesus....nythän menee   juuri päinvastoin....terveyskeskusten ongelmat taitaa johtua kun sielä puhutaan väärää kieltä...pots..pits..jer..hert..ota siitä selvää  ja lääkärikin tarvitsee oman tulkin...asiantuntijat pelkäävät  julkisten palveluiden  rapautumista...häh...nythän se menee  juuri siihen suuntaan koko ajan...ottakaa myös huomioon mitä maksaa  hankintaprosessin liitäntäkustannukset...häh...entä palvelujen todella heikko laatu...häh ?...ja johan on sekin tajuttu,että  sote palvelujen ostaminen yrityksiltä nostaa hintaa...häh..?...tottakait nostaa,sillä  hinta nousee kun se toinenkin puoli tarvii leipää....entäs se.."
E:" Hengitä syvään Urkki..vaik..."
K: " voi saata... ole tässä rauhallinen...Suomi  on kohta konkussissa....ja suurin syyllinen on se helevetin muksu...se..mikä se  onkaan...??
E:" Käteinenkö..Jurkiboy.. sek...?
K:" Just se ..ja hänen vierellään klasajaa Juttarouva...kumpikin saisi mennä valaskalan vit...eiku.. pois pois...Jyrkillä ei ole tippaakaan johtamistaitoa,eikä  älyä pitää firmaa pystyssä.....miten tuollainen alakoululainen on hallitukseen päässyt...Sote purkuun vaan ja luotan tässä  Timo Laaniseen...hänhän on niin luvannutkin tehdä,jos valtaan pääsee...Laaninen on kova luu...auttoi aikoinaan niin Ahoa,Jäätteenmäkeä,Pekkarista ja Hint...eiku Haavistoakin.. Laanisella on ammattitaitoa...joss..."
E; " Entä..heh..heh...Kokoomuslaisten heh..heh..kannatusnotkahdus...mit..."
K:"  Hieno,todella hieno asia...tulee aika jolloin  Jyrkiboi saa kaiken syyn niskoilleen...se kersa luulee astuvansa  suurilla kengillä eduskunnan lattioilla...haahaa....vaikk  Markku Mäntymaa veuhkaakin että kokoomus siitä nousee,niin vääräss on...ei se nouse..ei...myös Mäntymaa on sanonut ettei ole  mikään Kataisfani....hänellä on kuitekin näköjään hiukkasen järjenhiventäkin....saatana...ja on lausunut ettei kuulemma pidä unohtaa kotia,uskontoa,ei isänmaata,eikä mukamas eläkeisfaareja eikä mummoja....paskanmarjat....ei ne piittää milliäkään mistään eläkelaisihmisistä....Mäntymaalle riittää kunhan oma lomsa on kunnossa ja se että ne mummut että faarit käyvät äänestämässä heitä ajallaan...ja se liittoselvitys...hah..hah....verotulojen tasaus...heh..heh....siinä herrat aina voittaa...rötösherrat linnaan....!!!!..meehän  nyt siitä Vennamo mölyämästä...mee vaikka pilvelle kurkimaan maisemia...jaa mihinkä mä jäinkää...tuota...mis..mihin...häh...??"
E:"  Kävin tuossa äsken ruokkimassa lintuja tuolla pihalla...mä aina nauhoitan nää puhelut,joten ei siitä haittaakaan koita...missäs me mennäänkään...ainiin....Urkkihan se siellä....kuis muuten menee...???.
K:" Täh...??...kukas siellä...???mismä oon...???mihin mä soitin...???peeveli kun tuo muisti  meinaa edelleenkin pätkiä  ja kun tuo Vennamo tuossa huutelee väliin...se on...se on Isänmaallinen mies...tiedätkö.......kukas siellä onkaan...?.
E:" Ekku Mattila täällä...mitä pitäis tietää  ???.
K:Häh...mitä kuka miksi ja milloin...???siis mitä minun pitäisi tietää ???.
E;" Meinaakko sitä että Veikko Vennamo asutti 430000 Karjalaista ...??Sekö se kysymykses oli ??.
K:" Mikä Karjala...mikä Vennamo...?? mikä 4300...??voi helevetti kun tuossa joku huutaa Karjalaa takaasin...kuka se on...??ai Vennamo ?? kukas sä oot...mikä Villa...häh..?
E:" Tuota niin...jos sulle ei ole nyt kummempaa,niin lopetellaanko pikkuhiljaa...vai mitä  Urkki ??.
K:"..heiiiii...Veikko Vennamo täällä.....Kaaaaarjalaa  takaaasiiiin....!!!mitä ??älä nyt helevetissä  lyö mua...Urho.....saan kai mäkin jutella Ekku Mattilan kanssa....tämähän on yhteinen taivaspuhelin....mee ny siitä klasajamasta Urho....hei..älä helevetissä lyö....älä...apuaaaa...apuaaa.....ap..!!!!.."
E:"Haloo..haloo....kuuluu huonosti ny....haloo...haloo....???
Piiip...piiiip....piiiiip....


8/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kummallinen kivikehä. 1974 Espoo.

5/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Edelleenkin ollaan Espoon Matinkylässä,lähellä  merenrantaa ja metsässä noin 300-400 metrin päässä.
Kuten jo hetki sitten kirjoittelin,niin tapanani oli lenkkeillä poissa ns. valtaväylistä,keskellä luontoa.Juuri sellainen paikka oli Matinkylän  seutu siihen aikaan.
Useasti aloitin juoksulenkkini  Olarin suuntaan ja takaisin Leenankujan asunnolleni tulin toisesta suunnasta.Meren rantaa seuraillen.Kerran huomasin keskellä pienehköä metsää jännänmuotoisen kivikehän ja siihen kuului muistaakseni 7 erikokoista  pyöreähköä kiveä.Kooltaan noin metrin luokkaa.Kivet olivat  järjestyneet puolipyöreään muotoon,kuin   hevosenkenkä  ja niin,että viisi oli suunnilleen samankokoista,mutta kaksi selvästi erilaisia kooltaan.Yksi kivi ei ollut lainkaan muita muistuttava,vaan ensinnä pienin ja sellainen kuhmurainen,sekä teräväreunainen.Tämä kökötti melkein keskellä ja sen edessä suoraan suurin kivi.Suunnilleen    hiukan yli metrinen.Voisi sanoa,että kaikkien  "kaikkien kivien äiti".
Tällä tuntui (Hmppt ??!!) selvästi olevan suurin ego,pomon tapaan selvästi ja ne muut kuusi kiveä huonompia.
Noh...annas olla.Kerran olin senverran päässyt väsyttämään  itseni  lenkillä,että ennen asuntooni  tulemista ajattelin hetkisen huilivani  sen kivikehän kohdalla.Siitä vain istumaan  kivikehän keskellä olevalle kivelle ja mitä ihmettä taas....???
Heti  sain todella oudon tunteen itseeni.Tuntui siltä kuin olisin ollut jollakin lailla syytetty ja että minua oltaisiin juuri tuomitsemassa jostakin asiasta,taikka  tekemästäni rikoksesta  ! Tunsin  tuntevani outoa häpeää .Melkein kuulin miten minua haukutaan sekä solvataan ja poskilleni nousi selvästi  pientä punaa. Täh  ajattelin sekä nopeasti pomppasin  kiven päältä pois. Siinä ihmetellessäni rupesin niitä muitakin kiviä "tutkimaan",niilläkin itstuskelemaan   ja huomasin että niillä oli suuret erot. Tarkoitan tällä ns. henkistä jutskaa.
Siitä " häpeäkivestä" tuli  eniten huonoa " säteilyä"  .Siitä suurimmasta ja "pomomaisesta " kivestä taas ylväs johtajuus suorastaan   huokui ja  tajusin sen olevan jonkunlaisen   wanhanajan tuomarin valtaistuin.Ilmeisesti  niissä viidessä muussa kivessä  istui jonkinlainen  valamiehistö ja päätuomarin sekä heiden päätösten perusteella seurasi tuomio.
Monta kertaa myöhemmin ja eri aikoina , kokeilin kivien "voimaa" ja joka  kerta tunne oli samanlainen.
Noin 10 vuotta myöhemmin kävin Matinkylän suunnalla ja muistin kivikehät.Minulta meni hetken aikaa,ennenkuin löysin ne,sillä paikka oli rakennettu melkeinpä täyteen asuntoja. Oli todella hienoa huomata,että kiviä ei oltu siirretty minnekään,vaan  niistä oli tehty lastenleikkipaikkaan  peuhaamiskohta.
Kivien päällä pomppivat iloiset ipanat,meteli oli  melkoinen ja kaukana kavala maailma.
En viitsinyt mennä lasten keskelle kiviä "kuuntelemaan".Tiesvaikka olisivat minnuu perofiiliksi luulleet.
Sanoi ;


5/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Joulukuusi pläiskäytti.

5/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Oli vuosi 1974, paikka  Espoon Matinkylä , 20 päivä Joulukuuta  ja minulla oli tarkoituksena hakea joulukuusi .Sattumalta olin lenkkeillyt lähellä  merenrantaa ja huomioinut että onpas tuossa todella komea kuusi. Paikasta oli rantaan noin 200 metriä .
Siinä kohtaa pienessä metsikössä oli sellainen jännä paikka,taikka kohta,jossa muutama puu oli kummalla tavalla kasvaneet suurehkoon ympyrään,jonka halkaisija oli noin 30 metriä.Se kuusi jonka olin jo aikaisemmin huomioinut seisoa kökötti tarkalleen  muiden puiden keskellä.Pomon tapaan selvästi  ja seuraavat puut olivat kasvaneet kuusesta suunnilleen  sopivan matkan päähän.Noin 6-7 metriä.
Ja minä illalla.....hämärän tullessa....kuusta varas...eikun ostamaan.  Minulla oli mukana sellainen pienehkö saha,melkeinpä lasten lelu,mutta uskoin saavani sen avulla kuusen katkaistuksi  ja mukaani.
Koska ympäristö oli aivan hiljainen,niin eikun toimeksi vaan.Kuusi  oli  hiukan yli kaksi metrinen ja minä sen juurelle kumartamaan,saha kädessä ja antakaapas olla ...!!!!!  Lunta oli vain muutama sentti eikä lainkaan tuullut ja kuitenkin kuusi antoi minulle kovan korvatillikan oksallaan. Että pläiskähti . Minulla ei ollut silmälaseja   päässäni ja sen takia kuusen antama isku oli melkoinen  ja  voi että alkoi kirvelemään kunnolla.
Moskia silmistäni hieroessa ihmettelin jo että mitä pirskattia sentään...miten on mahdollista että saan pienestä kuusesta sellaisen huitaisin  pläsiini .Lisäksi,kuten jo mainitsin , ei yhtään tuullut.
Noh,hetken kuluttua  sain taas näköni ns,  takaisin ja taas kuusen juurelle kyykkimään,saha kädessä ja voihan hele...soikoon.! Taas sain kovan pläiskäyksen keskelle pläsiäni ja voisi jopa sanoa että nyt entistä lujemmalla voimalla.Nyt teki todella kipeää ja kirveli entistä enemmän.
Kummastelin taas tapahtumaa ja melkeinpä sisuunnuin entisestään. Kolmatta kertaa  kuusen kaatoa  koettaessani laitoin jo valmiiksi silmäni kiinni,mutta  nyt sain torellisen tällin naamaani.Oksan pläiskäys oli niin voimakas, että samassa tajusin ettei sitä kuusta saa kaataa missään nimessä.Ei ja ei !
Ymmärsin että juuri siinä paikassa ja juuri siinä kuusesssa täytyy olla jotakin taianomaista,kenties metsänhaltijoiden keskuspaikka ja  tajusin häipyä sahoinen matkoihini. Tämän tapahtuman seurauksena en enää  varas....eikun ostanut  ns aitoa Joulukuusta ,vaan  joka ikinen Joulu olohuoneessamme kököttää muavikuusi.
Samalla  omatuntoni ainakin sillä kuusisaralla on pysynyt puhtoisena.
Juu.

5/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Piilotti metsään 900000 vanhaa markkaa.

4/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Kävin eilen autokaupoilla noin 40 km päässä Kauhajoelta ja talossa   asuva isäntä kertoi minulle aika mielenkiintoisen tarinan.Hänen naapurinaan  asusteli aikoinaan ,omassa talossaan veljespari .Heidän talonsa oli sellainen vanhanmallinen pohjolaistyylinen ,jossa oli sisäänkäynnit kummassakin päässä .
Veljeksillä oli yhteinen tupakeittiö ja vaikka he asuivatkin omissa oloissaan,niin kulkivat  yhden avoimen huoneen kautta välillä myös toiselle puolelle ja näin pitivät seuraa toiselleen.
Kunnes.....heille tuli kova riita..kukaan ei tiennyt mistä syystä. Ei kukaan.
Epäsopu  aiheutti lopulta sen,että toinen veljeksistä naulasi talon sen huoneen oven kiinni,jonka kautta he olivat kulkeneet toistensa huoneisiin,sekä sanoi,että älä koskaan tule  minun lähelleni.Älä koskaan. Myös samassa laatikossa olevan postin he hakivat eriaikaan,sekä kauppa-asioilla myöskin.
Näin kului 20 vuotta.
Ja tuli vuosi 1980. Eräänä päivänä lääkärireissun yhteydessä toinen veli kuuli sairastavansa pahanlaatuista syöpää ja ettei hänellä olisi elonaikaa muutamaa kuukautta enempää. Pian tämän uutisen jälkeen veli kävi pankissa ja nosti tilillään olevat vajaan millin säästöt ja tuli pyörällä kotiinsa.Matkalla  jutteli tuttunsa kanssa,kertoi sairastavansa syöpää  ja sanoi  ettei  hänen veljensä saisi penniäkään hänen rahojaan.Kuulemma hän pitää siitä takuulla huolen.
Samana ilta naapuri näki miten  pankissa känyt mies ajeli polkupyörällään  metsäpolkua ja tuli sitten takaisin  2 tunnin kuluttua.
Noin kuukauden kuluttua syöpäsairas kuoli. Melkein arvaattekin.....mies oli käynyt piilottamassa 900000 tuhatta vanhaa markkaa jonnekin metsään ja sillä tavalla piti lupauksensa .Veli ei saa mitään.
Rahat ovat tänäkin päivänä   metsäkätkössä ja sinne ilmeisesti myöskin jäävät.Vaikka ne joku sattumalta löytäisi,niin niiden arvo on jo mennyttä. Eurostoliittolainen raha on  syrjäyttänyt Suomen markan.
Ylös naputteli:

4/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hirttosilmukka ,talitintti ja ristinmerkki !!!!

1/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Päivällä sain asiakkaakseni miehen, joka kertoi minulle todella ihmeellisen tarinan.Kaikki alkoi noin vuosi sittten,tapahtumasta,joka myös aviorikoksena tunnetaan.
Asiakkaani,sanotaan häntä vaikka  Hannuksi kertoi minulle miten  hän masentui todella totaalisesti sekä tunsi sydämensä rikkoutuneen,kun hänen vaimonsa oli tehnyt huorin.Vaikka Hannun vaimo pyysi tekoaan anteeksi niin asia jäi vaivamaan Hannun mieltä ja se kulmimoitui   seuraavaan tapahtumaan.
Hannu ajatteli,että nyt saa riittää sisäinen tuska sekä valtavan pettymyksen tunteminen ja hän etsi köyden,hyppäsi polkupyöränsä päälle ja etsimään hirttopaikkaa itselleen.
Hannun talon kohdalta alkaa suora asfalttitie,sitä pitkin eteenpäin ja noin 5 kilometrin päästä kääntyy tie oikealle.Ja sinne Hannu kuolinpaikkaansa hakemaan.
Noin kilometrin päätiestä hän pysähtyi, laittoi pyöränsä tien sivuun ja näpräämään hirttonarua matalan männyn oksaan.Käysi lähelle hiekkatien reunaa,että aika nopeasti ruumis löydettäisiin ja silmukkaa kaulaansa pujottamaan.
Mutta..!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kesken kaiken,yhtäkkiä metsästä lennähti pieni lintu,talitintti ja istahti Hannun vasemmalle olkapäälle.!Talitintti...arka lintu..talitintti.Suojelusenkeli linnun pienessä hahmossa.Suojelusenkeli.
Ja samassa Hannu ymmärsi.Itsemurha ei ole koskaan ratkaisi ongelmiin ja nosti hirttosilmukan kaulastaan pois. Talitintti lensi takaisin metsikköön.Suojelusenkeli linnun hahmossa.Lintu.
Itkien Hannu alkoi pyöräilemään kuolinpaikastaan pois,ohitti päätien ,ylitti sen,sekä jatkoi  vastakkaiseen suuntaan. Pyöräiltyään noin kilometrin Hannu taas pysähtyi, pienen männy kohdalle,sekä tuumaamaan,että jospa se lintu olikin pelkästään sattumaa,ei se mikään suojelusenkeli ollut ja on  kuitenkin parasta,että päiväni päätän. Sydäntäni särkee niin kovasti.Unohtaa en koskaan voi,parasta kuolla.
Taas polkupyörä lähelle tietä.Että nopeasti löydettäisiin. Turhaa mädäntyä.Pitkää aikaa.
Mutta...!!!Sen männyt suunnasta alkoi tulemaan sellainen valtava ruusun tuoksi,ettei missään kukkakaupassa koskaan.Todella  mahtava ruusun tuoksi.Melkein silmiä kirveli.Ruusun tuoksu.
Taas  Hannu ymmärsi. Jälleen kerran suojelusenkeli  oli paikalla oikeaan aikaan.Se ilmoitti....ruusu on parempi synkkää kuolemaa.Ruusun tuoksu on elämän tuoksu.Haudassa tuoksuu vain mätä.Vain mätä.
Ja  Hannu itki jälleen.Melkein typertyneenä alkoi polkemaan kotiaan kohden.Ruusuntuoksu vaatteissaan  ja se haju pysyi satoja metrejä,ennenkuin  tiellä liikkuvat autojen ilmavirrat en pyyhkivät pois.
Noin sata metriä ajaessaan Hannu huomasi ihmeellisen asian.Hannun liikkuminen oli aikaansaanut täydellisen ristinmerkin! Ensin suoraan noin 5 kilometriä,sitten oikealle kilometrin.Takaisin päätien ylitse noin kilometri ja takaisin  päätielle.Täydellinen ristinmerkki!
Hannu teki ristinmerkin  ja pelastui !
Hannu jäi henkiin. Ihmeellinen elämä voittti. Ruusuinen elämä.
Hirttosilmukka,talitintti sekä ristinmerkki.
Jumala on!

1/5-2013.
Ekku  Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.