maanantai 14. tammikuuta 2013

Hautajaisista....Niilosta Niiloon....

14/1-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.




Olin Milla vaimoni kanssa.Lauantaina  12/1-2013   kummisetäni hautajaisissa  Alahärmässä.
Hän oli Niilo Asunmaa, 92 vuotiaana kuoli  , Alahärmässä syntyi  ja eli onnellisen että pitkän elämän.
Olin  5/12-1981,Lauantaina , myös hautajaisissa, Tampereen Saalemsalissa ja silloin haudattiin Helluntailiikkeen saarnaaja Niilo Ylivainio.Myös  hän oli Alahärmässä syntynyt,Linnanmäellä.Voltin aseman takana.
Ylivainio kuoli keuhkoveritulppaan   Espanjassa   16/1.
Olin  noin vuotta ennen Ylivainion kuolemaa Helsingin UKK  salissa,jossa hän saarnasi   viidelletuhannelle  ihmiselle ja sen loppupuolella minäkin sain tuntea Niilo Ylivainion valtavan hengellisen voiman.MInä en kaatunut hänen edessään.Minä suorastaan lensin taaksepäin lattialle ja oli onni että se lattia oli tehty puusta,muuten olisin loukannut itseni ja pahasti.
Kun Niilo Ylivainion hautajaiset oli pidetty  ja  me hautajaisvieraat olimme odottamassa Saalemsalin ulkopuolella  ,niin tapahtui todella  kummallinen asia;
Vainajan arkkua tuotaessa odottavaan  ruumisautoon,niin ihmisjoukosta erottui 3 noin keski-ikäistä naista,jotka sylkäisivät Niilo Ylivainion arkun päälle.Se oli todella ruma sekä halveksittava teko,enkä ymmärrä sitä tänä päivänäkään.
Keitä ne naiset olivat?
Miksi ne niin tekivät?
Miksi ne niin tekivät?
Yhdessäkään sanomalehdissä,eikä teevee/radiossa ei ollut mitään mainintaa  törkeästä  välikohtauksesta.Onneksi.
Keitä ne naiset olivat?
Miksi ne niin tekivät
Naisten teko oli todella törkeä .


14/1-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.