lauantai 15. joulukuuta 2012

Veroja ja taas veroja.....

15/12-2012.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.

Verotusideoita  pukkaa;

Suomen   hallitus on jälleen kerran oivaltanut hyvän  idean.
Aletaan perimään jokaiselta tienkäyttäjältä  tullimaksua. Jo Roomassa 2000 vuotta sitten, se oli käytäntönä  ja syynä siihen armeijan suuret kulut,mutta nyt Italia,Espanja,sekä       Portugali tarvitsevat  lisää rahaa  ja meiltähän pohjolan hölmöiltä sitä saavat.
Suomessa oli 1880 luvulla savupiippumaksu  ja se laskettiin katolla olevien  savupiippujen mukaan.
Jos talossa oli 5 piippua niin maksu oli viisinkertainen  ja jos vain yksi,niin  pienin  maksu.Viisaat muuraajat huomasivat laissa olevan porsaanreiän  ja  toimivat seuraavasti;He muurasivat neljä savuhormia yhteen siihen viidenteen niin,että  ullakolla ,piilossa oli näkyvillä  viisi savupiippua,mutta katon  läpi  meni ylös ainoastaan yksi piippu!
Siis neljän hormin savu yhtyi siihen yhteen ja ainoaan  ja maksu oli tietysti  pienin.
Näin.
Nyt annan aivan ilmaiseksi verottajalle seuraavat ideat uusista  veroista;

Vessavero...aina kun  vessan vetää,niin siitä   valtiolle veroja 1 sentti.Kyllä viisaat  valtionvirkamiehet osaavat rakennuttaa sellaisen laskurin,joka hoitaa sen vessamaksun suoraan  valtion pohjattomaan kassaan ja rahaa virtaa solkenaan.
Valokatkaisijavero;
Joka kerta kun joku napsauttaa   valon päälle  huoneessa,niin veroa   taas se  1 sentti valtiolle.
Rahaa virtaa solkenaan.
Kävelyvero;
Jokaiselle ihmiselle taskuun mittari,joka laskee askeleita  ja jokaisesta askeleesta valtiolle  verona 1 sentti.
Rahaa virtaa solkenaan.
Nukkumavero
Aina nukkumaan mennessään jokainen Suomalainen  maksaa siitä verona valtiolle    yhden sentin  ja taas rahaa virtaa solkenaan.Ulkomaalainen  maksaa kuitenkin 100 Euroa veroa  ja samalla päästään liiallisesista maahanmuuttajista.
Kirovero;
Jokainen joka   päästää millaisen tahansa kirosanan,siitä verona valtiolle 1 sentti  ja taas rahaa virtaa solkenaan.
Naintivero:
Seksuaalisesta   tapahtumasta,siihen kuuluu O  ja M...sekä se normaali juttu , valtiolle veroa 1 sentti ja rahaa virtaa solkenaan.
Ostosmatkavero;
Jokainen joka kaupassa käy,niin veroa valtiolle 1 sentti kerrasta  ja rahaa virtaa solkenaan.
Koira  ja kissivero;
Kummastakin karvakasasta valtiolle verona 100  Euroa  ja rahaa virtaa solkenaan.
Anoppivero;
Jokaisesta anopista veroa valtiolle 1000  Euroa  ja rahaa virtaa solkenaan.Appiukoista  ei senttiäkään.Ne kärsii jo muutenkin.
Huoraamisvero;
Aina kun joku käy vieraissa niin valtiolle verona 1000  Euroa  ja rahaa virtaa solkenaan.
Haukotteluvero:
Jokaisesta haukottelusta valtiolle verona 5 senttiä  ja rahaa virtaa solkenaan.
Tervehdysvero;
Jokaisesta  tervehtimisestä valtiolle veroja 1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Jääkaappivero:
Aina kun joku avaa jääkaapin,niin siitä teosta valtiolle verona 1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Imemisvero:  (???)  täh??(hmt...)koskee siis tupakkia...se muu kuuluu naintiveron piiriin..
Tupakkia sauhutellessaan valtiolle verona 1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Ovenavausvero;
Jokainen joka oven avaa,missä vain,niin valtiolle   verona 1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Hampaidenpesuvero;
Hampaiden pesemisestä veroa 1 sentti    valtiolle  ja rahaa virtaa solkenaan.
Kaffinkeittovero;
Kaffinkeitosta  valtiolle verona  1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Yskintävero;
Pienestäkin köhäisystä  verona valtiolle 1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Alkoholivero;
Jokainen joka viinaa maistaa,niin verona valtiolle 1 sentti ja rahaa virtaa solkenaan.
Televisio  ja radiovero;
Töllöttämisestä sekä   radion kuuntelusta verona 1 sentti ja rahaa virtaa solkenaan.
Töissäkäyntivero;
Jokaikinen työläinen maksaa  valtiolle veroa  100 Euroa ,veronsa lisäksi ja rahaa virtaa solkenaan.
Voileipävero;
Joka voita leivän päälle laittaa,niin verona valtiolle siitä tempustaan 2 senttiä ja rahaa virtaa solkenaan.
Lakki /hattu/pipo/kypärä/huivivero;
Jokaikinen joka tavataan  luetellut mösät päässään,niin  valtiolle verona 1 sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Perseelläänistumavero;
Sellaisesta tempusta valtiolle verona 1   sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.
Silmien räpytysvero;
Jokaisesta  räpsäyksestä valtiolle verona 1 sentti ja rahaa virtaa solkenaan.
Pukemis/riisumisvero;
Joka pukee itsensä taikka, riisuu ,niin verona valtiolle 1  sentti  ja rahaa virtaa solkenaan.Toisen riisumista ei lasketa. Tapahtuma  on verovapaa.
Kännykkävero;
Jokainen,jolla kännykkä on,niin valtiolle verona  10 Euroa  ja rahaa virtaa solkenaan.
Potkaisuvero;
Jokainen,joka potkaisee Somalia,niin valtiolle verona 1000 Euroa  ja rahaa virtaa solkenaan.
Ajatteluvero;
Jokaisesta normaalista ajatuksesta valtiolle verona 3 senttiä  ja rahaa virtaa solkenaan.
Veroon ei sisälly  lähimmäisen vaimon ,tahi morsiamen himoitsemista.Siitä tuleva rahamäärä olisi niin valtava,ettei se mihinkään mahtuisi.Joku rääppöö pitää sentään olla.
Kateusvero;
Jokainen,joka toista kadehtii,niin valtiolle verona 5  senttiä  ja rahaa virtaa solkenaan.
Kikkivero;
Jokainen nainen , jolla on hyvät hinkit,niin valtiolle verona 2 senttiä  ja rahaa virtaa solkenaan.Siis 1 sentti  hinkki.
Suomen valtion verosuunnittelijat; Nyt ripeästi toteuttamaan ehdotuksiani.
Sulkeudun suosioonne;

15/12- 2012.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.