torstai 12. huhtikuuta 2012

Niilo Ylivainio.

13/4-2012.
Ekku Mattila

Niilo oli Helluntalainen, synt.Alahärmän Linnanmäeltä kahden kilometrin päästä syntymäkodistani.
Tapasin Ylivainion  Helsingissä  UUK -hallissa ja vuosi taisi olla 1978/80. Olin veljeni Raimon kanssa mennyt kuuntelemaan Ylivainion saarnaa sillä huhujen mukaan se oli todella hengellistä että voimakasta Jumalan sanaa. UKK halli on tupaten täysi.
Kuuntelimme hallin parvella Ylivainion saarnaa.Hänellä oli taito saada kuulijat sekä itkemään,että  nauramaan,nauramaan ja itkemään...kaikesta näki,että puhe tuli suoraan  ylhäältä,  Jumalasta.
Sanoissa oli valtavaa voimaa.
Noin kahden tunnin kuluttua Ylivainio kutsui  luokseen ne jotka halusivat seurata Jeesusta ja ottaa pyhänhengen
itseensä.Minä laskeuduin alas parvelta ja kohta olin joukossa mukana,jonka edessä Ylivainio vastaanotti henkilöt.
Minä.....Härmäläänen,,,,en sitten vahingossakaan seurannut mitä edessäni ihmisjoukossa tapahtui...en näet halunnut ottaa mitään  mallia,,,mahdolliselle kaatumiselleni...Koko ajan juttelin veljeni Raimon kanssa,joka seurasi korokkeen vieressä meidän etenemistä kohti Ylivainiota.
Olin kenties epäuskovainen,sillä minua ei kukaan keikauta jollain pyhällä hengellä....ei..
Noin 20 minuutin kuluttua huomasin Ylivainion edessäni ja hän kysyi mitä haluan...vastasin että rauhan maailmaan ja ihmisille hyvä tahto.. Ylivainiolla oli sellainen kurillinen ilme,kenties hän huomasi  lavan vieressä seisovan veljeni ja meillä kummallakin taisi hiukan niinkuin tirskuttaa,,,,kakaroiden tapaan,,,silloin.
Mutta annas olla,,,,,,,
Ylivainio nosti oikean kätensä kohden päätäni, 50 senttiä väliä ehkä ja lausui jotakin latinaksi. ja kylläpäs minnuu vietiin,,,,minut suorastaan nakattiin ,,onneksi koroke oli puuta,koska kumautin takaraivoni tosilujaa lentäessäni selälleni. Veljeni sanoi myöhemmin,että  vieressäni oli kaksi rotevaa miestä joiden tehtävä oli napata maahan valuva ihminen kiinni,,,mutta minusta he eivät saaneet koppia...
Lennähdin heidän käsiensä ulottumattomiin,,,ja vinhasti vallan.
Että  permanto kumahti.
jaa,,,että miksikö kerron teille tämän? En oikeastaan tiedä itsekään,mutta kerroin kuitenkin.
Se on selvää,että  Helluntalaisella Niilo Ylivainiolla oli  Jumalan voima. On valitettavaa että hän menehtyi muistaakseni Gran Canarialla lomamatkallaan...keuhkoveritulppaan. Noin 2 viikkoa ennen näin unessa Niilon poismenemisen ja kerroin silloiselle toimittajalle Oskar Reposelle. Olin myöskin mukana Niilon siunaustilaisuudessa,joka pidettiin Tampereen temppelissä.
Mennään vuoteen 1982... Alahärmään.Olin valmiina aloittamaan saarnaajan työn Helluntalaisliikkeen sisällä,mutta minua ei kelpuutettu selvänäkijän ammatin takia. Toisen kerran olin valmis aloittamaan kiertämisen Suomen eri vankiloissa ja saamaan edes muutama ihminen  pois rikosten poluilta,mutta tällä kertaa  minut lempattiin pitkän tukkani takia.  Vuosi oli 2006.
Muina syinä oli Ultra ja Ufo-lehdet, joita oli kirjahyllyssäni.
Ne olisi pitänyt polttaa ja minä parturiin.
Nyt tulee vihje jonka muutama tuttuni tietää,,, esteeni oli työkalu,jolla nostetaan tavaraa sekä  vaikka lampaalle kuuluva.
??????

Ekku Mattila.